Ch­ris­top­her No­la­nin oh­jaa­man Yön ri­ta­ri –t­ri­lo­gian vii­mei­nen osa jää elo­ku­van his­to­riaan vain jär­kyttävän mas­sa­mur­han ta­kia, jo­ka ta­pah­tui sen Den­ve­rin en­si-il­tanäytök­sessä. Se voi­si jäädä myös his­to­riaan elo­ku­va­na, jo­ka sai ih­meen hyvät ar­vos­te­lut ja yleisön­suo­sion, vaik­ka on suo­ras­taan am­pu­toi­tu te­ke­le.

Tätä on teh­ty te­hos­teet ja toi­min­ta edellä. Kä­si­kir­joi­tus on jää­nyt toi­sar­voi­sek­si. Ta­pah­tu­mat ovat se­ka­via ja osin kä­sittämättö­miä. Lo­gii­kan kans­sa mennään jat­ku­vas­ti härän­pyl­lyä, vaik­ka kat­so­ja ei ko­vin tiuk­ka­pi­poi­ses­ti tätä kat­so­kaan.

Jos asian sa­noo ly­hyes­ti, niin en­simmäi­set puo­li­tois­ta tun­tia tyy­dytään se­ka­vaan koh­tausmössöön, jos­sa ei ole juu­ri­kaan mieltä. Sit­ten saa­daan dy­naa­mi­nen koh­taus fu­tis­kentällä. Sen jäl­keen pitää odo­tel­la lop­pu­koh­taus­ta, jo­ka on ih­me kyllä eri­tyi­sen toi­mi­va. Se sentään an­taa oman me­huk­kaan lisänsä ko­ko le­pak­ko­mie­hen his­to­riaan. Yh­destä koh­tauk­ses­ta ja lo­pus­ta voi­si he­rua neljä täh­teä, mut­ta kai­kes­ta muus­ta jou­tuu kyllä ro­kot­ta­maan.

Myön­teistä on myös Jo­seph Gor­don-Le­vit­tin pir­teä roo­li po­lii­si Bla­ke­na ja kis­sa­nai­sen esias­tet­ta ta­pai­le­va An­ne Hat­haway. Mut­ta muu­ten voi vain ih­me­tellä ko­ko kat­ti­lal­lis­ta se­ka­vaa soo­paa. Juon­ta ei juu­ri­kaan kan­na­ta au­kais­ta, kos­ka se vei­si tästä vii­mei­sen­kin maus­teen.

Sen voin kui­ten­kin lisätä ja ke­hua sitä, että kä­si­kir­joit­ta­jat ovat ymmärtä­neet käyttää Got­ha­min koh­ta­lon­het­kissä Rans­kan suu­ren val­lan­ku­mouk­sen jäl­kei­sistä hir­mu­teois­ta ja Venäjän bols­he­vik­ki­val­las­ta muis­tut­ta­vaa te­ma­tiik­kaa. Se ko­ros­taa de­mok­ra­tian mer­ki­tystä. Ää­ri­lik­kei­den mie­li­val­ta on ai­na mah­dol­lis­ta. Ih­mis­kun­ta ei elä län­si­mais­sa­kaan his­to­ria­ton­ta ai­kaa, jol­loin ta­lou­del­li­nen kaaos ei voi syöstä yh­teis­kun­tia anar­kiaan.