Rööperissä itseoppinut elokuvantekijä Aleksi Mäkelä palaa Vares-filmien aihepiiriin – miehiseen väkivaltaan ja ryyppäämiseen.
Rööperissä itseoppinut elokuvantekijä Aleksi Mäkelä palaa Vares-filmien aihepiiriin – miehiseen väkivaltaan ja ryyppäämiseen. Matti-elokuvassaan ohjaaja kuvasi vaihteeksi miehistä älämölöä – ja ryyppäämistä.
Eikä Mäkelä saa nytkään kokonaista tarinaa tai yhtenäistä elokuvaa aikaiseksi. Rööperi on, jos mahdollista, vieläkin episodimaisempi kuin ohjaajan aiemmat menestykset Pahat pojat, Häjyt tai Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat.
Auringonlaskun ratsastajia ovat nämäkin Rööperin rikolliset, Tompat, Krisut ja Karit. Maailma on muuttunut ja 50-, 60- ja 70-lukujen Rööperin rötösidylli luhistunut raunioiksi vanhojen tekijöiden ympärille. Vaikka lapsuuden kokemukset ovat näillä isättömillä yhteiset, ”kun huusi faija, saapui Musta-Maija, pois sen vei”, silti isotkin pojat kaipaavat ”Rööperiin taas uudelleen”.
Tom, Krisu ja Kari eivät alun perinkään ole mitään poikakalenteriainesta. Tyylinmukaisissa takatukissaan, mursuviiksissään ja pulisongeissaan he ovat susirumia miehiä. Mutta Samuli Edelmannin, Peter Franzénin ja Kari Hietalahden osaavissa käsissä heistä syntyy komeita gangsterimuotokuvia ja liikuttavia ihmiskohtaloita. Rööperi on tunnelmiensa ja näyttelijätyönsä vuoksi ilman muuta Aleksi Mäkelän paras elokuva.
Se perustuu vapaasti muokattuun todellisuuteen, jonka ainekset käsikirjoittaja Marko Leino on poiminut toimittaja Harri Nykäsen ja entisen Rööperin rikollisen Tom Sjöbergin tekemästä kirjasta. Scorsesemaisen sumeilemattomaan tyyliin Mäkelä kuvaa Tomin, Krisun ja Karin suorittamaa nurkanvaltausta Rööperin kulmilla, kun pimeä viinanmyynti otetaan väkivalloin haltuun kilpailevilta yrittäjiltä.
Hakkaamiset ja muilutukset ovat ilkeää katsottavaa. Ne tulevat ohjaajalta rutiininomaisena pakkopullana. Tuntuu kuin Mäkelää tällä kertaa kiinnostaisi pahojen poikiensa pimeitä keikkoja enemmän näiden luonteet. Ehdotankin Jussi-palkintoa vuonna 2010 Samuli Edelmannille ja Kari Hietalahdelle.
Virsilaulaja Edelmannin auktoriteetti vetää hiljaiseksi. Pullonpiilottaja ja pornokauppias Tomppa on aika sika, mutta näyttelijän rävähtämätön uskollisuus roolihahmolle upeaa nähtävää. Väkivahvassa ja älykkäässä tulkinnassa Edelmann liikkuu joustavasti henkilönsä tunnetilojen ääripäistä toiseen.
Peter Franzén käyttää tuttuja keinojaan konnakolmikon surkimuksen, Krisun esittämiseen. Mutta niitä keinoja hänellä riittää. Franzén on virtuoosi, kun komea nuoren miehen olemus vaihtuu ränsistyneeseen pilvenveikkoon.
Rakastettavin kaikista on Hietalahden kolmas pyörä. Hänen Karinsa on tragikoomisuudessaan McDonaghin Kukkoilijat-elokuvan töppäilevän gangsteri-Rayn pohjoinen sukulainen. Kaikki kliseehauskutus on pesty pois näyttelijän tyyppivarastosta. Rööperi ja Mäkelän äskettäinen tv-elokuva Älä unta nää todistavat Hietalahden tekevän vahvaa nousua miesnäyttelijöidemme eturiviin.
Rööperin plussapuolelle kuuluu toki myös Mäkelän ansio kuvailmaisun keskittämisessä. Nyt ei kikkailla kameralla tai yltiöpäisillä otoksen sisäisillä leikkauksilla, kuten joissakin aiemmissa yhteistöissä loistokuvaaja Pini Hellstedtin kanssa. Sekin bravuuriotos, kun kamera kiepsahtaa autosta paiskatun Tomin mukana kuperkeikkaa, tuntuu perustellulta. Tosin väkevä takautuma Krisun lapsena kohtaamaan väkivaltaan ei olisi kaivannut aivan näin jyrkkää paisuttelua kuvakulmilla ja elokuvasateella.
Yli kaksituntisen menevät Rööperin minuutit ovat liikaa. Joitakin venytyksiä, kuten pitkä alkukohtaus Krisusta rannalla, olisi voinut tiivistää. Eikä Mäkelä vieläkään osaa kuvata naisia. Pihla Viitala tuhlaantuu roolinsa äkkijyrkissä mutkissa.
Jasper Pääkkönen tekee aluevaltauksen hyytävänä juniorikyylänä, mutta häneen liittyvä loppuratkaisu tuntuu hätäraketilta. Huomasiko koeyleisö, että filmi on liian masentava, jos kaikille käy huonosti? Siksikö menevä, mutta satumainen ja epäuskottava Happy End? Ei kai se näin tosielämässä mennyt?
Scorsesen ja Coppolan mafiafilmeissä dynastia rakennetaan ilmavasti, mutta niin, ettei tarinaan jää aukkoja. Mäkelällä on stoorin yhtenäistämisessä vielä oppimista. (HB)