13-vuotias Aurore kiemurtelee itsesäälin tuskissa, murrosiän merkit ilmoittelevat läsnäolostaan.
13-vuotias Aurore kiemurtelee itsesäälin tuskissa, murrosiän merkit ilmoittelevat läsnäolostaan. Koulu ei kiinnosta, kunnioitus vanhempia kohtaan menetetty, oma ulkomuotokin on kaikkea muuta kuin kauneusihanteiden mukainen. Poikaystävä olisi toivelistan kärjessä, Aurore kun ei vaan ole haluttu.
Täysipäiväisen teiniangstailun sekaan pilkahtaa pari valonsädettä. Uusi sijaisopettaja, Sebastien Couette, innostaa kirjallisuuden pariin. Yllättävä pyyntö kellaribändin solistiksi nostaa itsetuntoa vielä muutamalla asteella.
Nuorisoelokuvan muoto on perinteille kumartava — kammottavaa suomennettua nimeä myöten. Aurore selventää tarinaa katsojalle, turhana kertojaäänenä. Tunnetasolla Jamais contente kuitenkin palvelee onnistuneesti. Se esittää yläkouluikäisen tytön elämän kieppuvana vuoristoratana, raakana ja rehellisenä. Vanhempien ja tyttären yhteenotot kuulostavat koetuilta, yhteinen kieli on kaukana tiessään.
Ranskalaiset hallitsevat kasvuprosessin mukanaan tuomien ongelmien käsittelyn elokuvan tarjoamilla välineillä. Emilie Deleuzen teos on, kaavamaisuudestaan huolimatta, riemastuttava kuvaus itsetunnon löytymisestä, nuoruuden pienten ongelmien ja suurten ratkaisujen hykerryttävästä sekamelskasta.
Laajalle kohdeyleisölle suunnattua inspiroivaa ranskalaiselokuvaa esitetään Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla suomenkielisin tekstityksin. (VA)