”Look to see me no more”.
”Look to see me no more”. Kirjailijaklassikko Charles Dickensin kaunis viktoriaaninen kieli soljuu sulavasti uuden elokuvatekniikan siivin.
Ohjaaja Robert Zemeckisin aiemmat yritelmät näytellyn aineksen animoimisessa liikekaappaustekniikalla ovat jääneet tyhjiksi tarinoiksi, tekniikaksi ilman sisältöä. Mutta kun aines lastataan brittiläisen romaanitaiteen vuosisadalta, jolloin luotiin perusta anglosaksiselle kerrontataiteelle, sitten onnistutaankin. Ei mikään helppo kiepsahdus.
Nykypäivän populaarikulttuurin postmodernina aikana Dickens on liki häipynyt unholaan. Joku sarjakuvadiggari saattaa muistaa tämän tarinan ja sen päähenkilön siksi, että kuolematon sarjakuvapiirtäjä Carl Barks loi liki sata vuotta alkuperäisteoksen jälkeen oman Roope-setänsä (Uncle Scrooge) vauhdittamaan Aku Ankan ja veljenpoikien liiaksi kotipihan matkailuksi jämähtäneitä kymmensivuisia Walt Disney’s Comics & Stories –lehden tarinoita. Jämähdys tosin oli muiden aikalaissarjakuvien verrannossa täyttä rautaa, mutta vanhan visukintun mukana kaikki hioutui timantiksi.
Tätä taustaa vastaan Zemeckisin ja pääosalle ilmeensä sekä habituksena lainanneen Jim Carreyn ponnisteluissa on onnistumisen aura. Vaikea työ, mutta niin vain joulun aito henki löydetään. Pienenä virheaskeleena voi pitää elokuvien yleistä perussyntiä, kun persoonan muutos hyvään tapahtuu joltisenkin liian helposti. Näin, vaikka koettelemuksetkin eli etiikan luennot ovat aikamoisia.
Referenssiluokan kuva ja ääni. Tässä laitoksessa on 3D ja perus-BD -versiot eri levyillä. Meillä ei ollut käytössä 3D-televisota, joten arvio tehtiin BD:n pohjalta. Sekin tuntui riittävän huomattavan pitkälle. Palaamme komiulotteiseen maailmaan myöhemmin. Ekstroissa 17 min. dokumentit ja 9 min. poistettuja kohtauksia. Lisäksi 3D-levyllä on oma dokumenttinsa. (PS)