Fi­lo­so­fi­nen tu­le­vai­suu­den­fan­ta­sia yh­teis­kun­nas­ta, jos­sa so­ta ja rak­kaus on kar­koi­tet­tu tun­ne­tun maail­man ra­jo­jen ul­ko­puo­lel­le. Kont­rol­loi­tu maail­ma on täy­del­li­nen: mau­ton, ha­ju­ton, ta­sa­ver­tai­nen ja me­kaa­ni­sen ek­sak­ti. Tar­joil­tu ta­sa­pak­su elämä riittää useim­mil­le, mut­ta ei enää yh­del­le po­jal­le, jol­le on va­lit­tu ih­mis­kun­nan sa­la­tun men­nei­syy­den vaa­li­jan roo­li.

E­lo­ku­va vi­rittää maail­man­sa te­hok­kaas­ti ja aset­taa eri­koi­sen pe­li­lau­dan, jol­la eliit­ti tietää ja nä­kee kai­ken pait­si men­nei­syy­den. Men­nei­syys on va­rat­tu yh­del­le kir­jas­ton­hoi­ta­jal­le, jon­ka ras­kas taak­ka tu­lee muil­ta evä­tyn va­leh­te­lu­ky­vyn ke­ra. Elo­ku­va pomp­pii vet­reäs­ti ympä­ri fi­lo­so­fis­ta häk­kiään, mut­ta ei ai­van on­nis­tu ir­rot­ta­maan me­hiläi­syh­teis­kun­nas­taan tuo­ret­ta dra­ma­tiik­kaa. Pum­pu­lin peh­meä aja­tus­leik­ki käy lä­pi sar­jan il­mei­sem­piä di­le­mo­ja, mut­ta ei tun­nu pää­sevän niitä pi­demmäl­le.

Lois Low­ryn sa­man­ni­mi­seen nuor­ten­kir­jaan (1993) poh­jau­tu­va ta­ri­na on viih­dyttävä, mut­ta lo­pul­ta tus­kin oma­peräi­nen. Ta­ri­nan pu­nai­nen lan­ka on sci­fin pe­rus­kau­raa ja vi­suaa­li­se­na te­ho­kei­no­na käy­tet­ty vä­ri­kik­ka on se­kin tut­tu vuo­sien ta­kai­ses­ta Plea­sent­vil­lestä, jos­sa sitä myös osat­tiin käyttää pa­rem­min. Elo­ku­van päättävä kup­lan puh­kai­su mais­tuu se­kin enemmän hel­pol­ta si­nee­tiltä kuin saa­vu­tuk­sel­ta tai re­ve­laa­tiol­ta. Ko­ko­nai­suus on kui­ten­kin kai­kes­sa viat­to­muu­des­saan hel­lyttävä. Kir­ja­sar­jas­sa on il­mes­ty­nyt kol­me jat­ko-o­saa.