Lec Bes­so­nin omin­ta­kei­nen lo­ru po­jas­ta, jos­ta kas­voi vä­ki­val­tai­sen isän var­jos­sa koi­ra­tar­han vä­rikkäin kul­ku­koi­ra. Su­per­san­ka­ri-ta­ri­nan al­ku­soi­tol­ta tai perä­ti Jo­ke­rin ve­li­puo­lel­ta mais­tu­va ri­kosd­raa­ma vaih­taa Got­ha­min New Yer­seyn syrjä­seu­tui­hin.

Täy­dellä vä­ri­pa­le­til­la ja dra­maat­ti­sin var­join luon­neh­dit­tu ta­ri­na on ro­soi­nen, pe­rio­dil­taan am­bi­va­lent­ti ja sä­vyltään yhtä­lai­sis­sa mää­rin bat­ma­nia ja uh­ri­lam­pai­ta ka­na­voi­va. Ta­ri­na mean­de­roi es­toit­ta ti­lan­tees­ta toi­seen pa­ka­ten jo­kai­sen mi­nuu­tin täy­teen pie­tee­tillä kynäil­tyä dia­lo­gia, jo­ka is­kee ran­taan tur­han vuo­laa­na ta­voit­taak­seen mitään to­den­tun­tua. Ar­jen si­jaan elo­ku­va pyr­kii nou­se­maan elämää an­keam­man draa­man len­nok­kaak­si ker­ron­nak­si, jo­ka oli­si luon­te­vim­mil­laan pop-tai­teen mu­seos­sa. Yk­sittäi­set koh­tauk­set ve­toa­vat ek­sent­ri­sellä ot­teel­laan ja ult­ra-tyy­li­tel­lyllä sar­ja­ku­va­mai­suu­del­laan, mut­ta ko­ko­nai­suu­des­sa ei ole jär­jen häivää.