Kambodzan verilöylyt ovat nousseet jälleen otsikoihin puolen vuosisadan takaa.
Kambodzan verilöylyt ovat nousseet jälleen otsikoihin puolen vuosisadan takaa. Kauan unohduksissa uinaillut kansakunta on päässyt tummalla painetuille otsikkoriveille — kuinkas muuten kuin uusien selkkausten kautta. Ovatpa dokumentintekijätkin tuoneet tapauksia esiin.
Graves without a Name muistelee vanhoja. Ihmisen pahuus nostetaan esiin aikalaishaastattelujen kautta. Kyläläisten ja kaupunkilaisten, paimentolaisten ja porvarien yhteenotot tuovat edelleen kyynelen silmään, värinän ääneen.
Nimettöminä haudattuja muistetaan maagisin menoin. Rituaalit toistavat itseään. Vaille hautajaismenoja ja hautakiviä jääneet sukulaiset saavat vihdoin huomionsa. Länsimaalaisittain katseltuna hämmentävissä uhrijuhlissa viipyillään vähän liiankin kanssa.
Kauniista kuvista ja ruuduntakaisista tunteista ei välity mitään. Tarinaa ei kasvateta, junnaava kuvakokoelma ei pohjaa käsikirjoitukseen. Hidastempoinen muistelo jättää paljon roikkumaan — herättämättä juurikaan kysymyksiä.
Tekorunollinen kertojaääni upottaa kokonaisuuden häpeilemättömään sentimentaalisuuteen. Henkilökohtaisten aiheiden välittäminen katsojalle on elokuvanteon vaikeimpia osuuksia. DocPoint 2019 -ohjelmistoa. (VA)