Berliinin festivaaleilla esitetty Aleksi Salmenperän kolmas pitkä elokuva Paha perhe ei ole kelvannut kotimaiselle yleisölle, eikä siksi näytä pääsevän laajempaan teatterilevitykseen.
Berliinin festivaaleilla esitetty Aleksi Salmenperän kolmas pitkä elokuva Paha perhe ei ole kelvannut kotimaiselle yleisölle, eikä siksi näytä pääsevän laajempaan teatterilevitykseen. Filmi on visuaalisesti hallittu ja sen näyttelijät painavat tuotantoon vahvat puumerkit. Kuvaaja Tuomo Hutri veistää ulko- ja sisätilaa sävykkäiksi, muistijäljen jättäviksi asetelmiksi valkokankaalle. Mutta kuten Salmenperällä aiemminkin, ohjaajan oma käsikirjoitus jättää tarinan puolitiehen, eikä kömpelöiltä käänteiltäkään säästytä.
Ville Virtasella on bravuurimainen päärooli tiukkana perheenpäänä. Varatuomari Mikaelin ura on huipussaan ja hajonneen avioliiton raunioilta isä ohjaa aikuistuvaa poikaansa Danielia oikeille raiteille veren maku suussa. Lauri Tilkanen onnistuu teininä nyt persoonallisemmin kuin Skavabölen pojissa. Käsky-elokuvan rankasta pääroolista tuttu sensuelli Pihla Viitala sekoittaa ulkomailta palaavana Tilda-tyttärenä Mikaelin suunnitelmat ja uusperheen vanhoilliset ympyrät.
Daniel ei ole tavannut vanhempaa sisartaan yli kymmeneen vuoteen. Uteliaisuus suvun salaisuuksiin ja tuttuun tuntemattomaan johtaa pidättyvän nuorukaisen kokeneemman ja kokeiluihin valmiin Tildan läheisyyteen. Ei tarvita kuin Mikaelin perheystävän epäilys sytykkeeksi, ennen kuin isän tasapaino jo horjuu. Sisarusten erottamisesta tulee pakkomielle, joka johtaa Mikaelin harkitsemattomiin, epätoivoisiin tekoihin.
Pahan perheen tarina on mahdollisen rajoissa, mutta tuntuu haetulta. Yhteiskunnan ylärakenteen kuvaus ei kiinnity elettyyn arkeen oikein miltään osin. Äkkinäinen käänne jännärin suuntaan kidnappauksin ja väkivaltamaustein vaikuttaa hätäratkaisulta saattaa väljähtänyt juonikuvio ryhdikkääseen päätökseen.
Monet kohtaukset ja sivuhenkilöt perustellaan heikosti. Mikaelin uusi vaimo ja iltatähti siivotaan pois tieltä ”hotelliin” jo ennen jutun puoltaväliä. Ismo Kallion dementikko-vaari jää Salmenperän käsittelyssä tyhjäksi huutomerkiksi. JP Siilin Blackout-filmissä Kallion samantapainen, sairastuva vanhus oli sentään tunteva ja toimiva, katsojaa koskettava ihminen. Vankkaa Pertti Sveholmia väärinkäytetään joutoroolissa lankona, ja Asko Sarkolan sukulainen latistuu puhuvaksi pääksi. Tyhjäkäynnillä on myös Reino Nordin, kun Tildan epäuskottavalle poikaystävälle ei tarjota aineksia pahvikuvan vertaa.
Salmenperä vatvoo sisarusten etelänmatkahaaveita ja tilintyhjennyksiä antamatta juonteille todellista katetta. Menestyksen merkit, arvoasunto, hienot harrastukset, kuten miekkailu, gourmet-ruoka ja metsästys, muodostavat prameat raamit. Näyttävät elokuvalliset puitteet mahdollistavaa elämäntapaa toisaalta kritisoidaan kliseisesti, kun hyvästä perheestä tulee paha perhe. Elokuva ei silti vastaa iskevän nimensä huutoon.
Mikaelin ensimmäinen vaimo, Danielin äiti, on aiheena tabu, mutta jää arvoitukseksi myös katsojalle. Tildan taustoja ei avata, joten Viitalan muuten läsnäoleva rooli seisoo alikirjoitettuna tyhjän päällä.
Kun ohjaaja Salmenperällä on itselläänkin lapsia, tuntuu elämälle vieraalta, että Mikaelin perheessä kukaan ei kysele kuvasta kadonneen silmäterän, Milo-pojan perään missään vaiheessa, ei isä, ei isoveli, eikä isosisko. Mikael tuntuu helpottuneen saatuaan uuden vaimon ja lapsen pois jaloista.
Saariseikkailu, samuraimiekka ja tarantinomaisen tragikomediallinen verileikki upottavat Pahan perheen tahattoman parodian suohon. Se on sääli, sillä elokuvan olisi pitänyt vasta alkaa komeasta loppukohtauksesta, jossa pitkästä horroksesta herännyt Mikael auttaa Juhani Niemelän esittämää renkaanvaihtajaa ja jää housunlahkeet tuulessa lepattaen silmätysten loppuelämänsä kanssa. (HB)