"Elokuva on kieli eikä temppurata", kirjoitti Welles mustan elokuvan myöhäisestä kukinnosta Pahan kosketuksessa.
"Elokuva on kieli eikä temppurata", kirjoitti Welles mustan elokuvan myöhäisestä kukinnosta Pahan kosketuksessa.
Filmin maine mestarin toiseksi parhaana työnä kirkastuu vasta Wellesin 58-sivuisen muistion pohjalta entisöidyssä versiossa. Huiman intensiivistä, joka otoksella ja äänellä merkityksiä luovaa jäljittelemätöntä ohjaajan taidetta.
Welles itse näyttelee muhkeasti korruptoitunutta lain koura Quinlania pikkukaupungissa Meksikon rajalla. Filmiprojektin alulle panija Charlton Heston on meksikolaispoliisi Vargas. Piinattuna vaimona syksyllä 2004 kuollut Janet Leigh hehkuu lähes Psykon veroisesti.
Restauroidun mustavalkokuvauksen sävyt pääsevät esille yöpimeiden rajaamaan vuorokauteen sijoittuvassa rikostarinassa. Ensi-iltajulkaisua 13 minuuttia pitempi Wellesin versio korjaa väärän kohtausjärjestyksen, korostaa virkaveljensä pettävän Menziesin (Joseph Calleia) roolia sekä Quinlanin väkivaltaisia kuulustelumenetelmiä ja kiistoja Vargasin kanssa. Wellesin radioura kuuluu ääniraidalla.
Äänilähteitä ja Henry Mancinin musiikkia risteyttämällä ekspressionismista ja neorealismista ammentanut Welles luo barokkisen mestariteoksen, jossa on jatsin tyyli ja oopperan puitteet. Kuulu 4 minuutin leikkaamaton, pommiin päättyvä avausotos on putsattu alkuteksteistä. Taustaprojisointi häiritsee matkalla Mirador-motelliin - mutta sen ohjasikin Harry Keller! Ikävä kerrosvaihdos (55’58”) hyppää silmille, koska itse Quinlan oli oikeassa stillissä juuri ennen sitä ratkettuaan ryyppäämään. Pakkaus väittää filmiä värilliseksi. R1-version runsaista ekstroista poiketen Eurooppa-versiossa on vain traileri. (HB).