Päivä­leh­tik­rii­ti­kot oli­vat pe­rin oi­keas­sa. 10,000 BC on pe­rin huo­no elo­ku­va jo­pa Em­me­rich-kak­si­kon ural­la. Elo­ku­va kaa­tuu pe­rin kli­sei­siin rat­kai­sui­hin, naii­viin dia­lo­giin ja kaik­ki­nai­seen tyy­li­ta­jun puut­tee­seen.

Hei­mon ur­ho läh­tee pe­las­ta­maan nei­toaan ke­hit­ty­neemmän kult­tuu­rin kyn­sistä Mel Gib­so­nin hie­non Apo­ca­lyp­ti­can ta­paan. Ta­soe­ro elo­ku­vien vä­lillä tun­tuu har­vi­nai­sen suu­rel­ta.

Al­kuih­mi­se­lo­ku­va on pe­rin vai­kea la­ji. Oi­keas­taan vain Jean-Jac­ques An­naud on­nis­tui (Tais­te­lu tu­les­ta, 1981) ku­vaa­maan Cro­mag­no­nin ih­mi­siä. On­gel­mak­si muo­dos­tuu kie­li ja dia­lo­gi, jot­ka hel­pos­ti käyvät ba­naa­leik­si. An­naud sel­vi­si Kel­lo­pe­li App­le­sii­nin kir­joit­ta­jan Ant­ho­ny Bur­ges­sin ke­hi­tet­tyä oman kie­len, jo­ta ei tar­vin­nut du­ba­ta saa­ti kääntää.

Kun tie­to­ko­nee­seen tart­tuu, sin­ne huk­kuu. Tai hie­man sii­hen suun­taan ai­na­kin suu­reel­li­sis­sa toi­min­tae­lo­ku­vis­sa. Sik­si on­kin kum­mal­lis­ta, et­tei Em­me­rich-vel­jes­ten al­kuih­mis­seik­kai­lu lop­pu­jen lo­puk­si mässäi­le tie­to­ko­neel­la luo­duil­la ku­vil­la oi­keas­taan kuin elo­ku­van jäl­ku­puo­lel­la, kun mam­mu­tit ra­ken­ta­vat py­ra­mi­de­ja. Esi­his­to­rial­li­set eläi­met ovat ih­meen vä­hissä ly­hyttä sa­pe­li­ham­mas­tii­ke­rin vie­rai­lua, jät­tiläis­lin­tu­jen hyökkäystä ja edellä mai­nit­tu­ja mam­mut­te­ja lu­kuun ot­ta­mat­ta.

Em­me­rich-vel­jes­ten Star­ga­te teh­tiin 15 vuot­ta sit­ten. Sen jäl­keen te­kijöillä on ol­lut han­ka­luuk­sia tehdä mie­li­ku­vi­tus­ta kii­hot­ta­vaa sci­fi-e­lo­ku­vaa. Elo­ku­vaan vii­ta­taan nyt ai­ka haus­kal­la ta­val­la, mut­ta ”­sen­se of won­der” –il­mai­su jää puo­li­tie­heen, kun te­kijät vih­jaa­vat py­ra­mi­dien ra­ken­ta­jien tul­leen jo­ko ava­ruu­des­ta tai ka­don­nees­ta At­lan­tik­ses­ta.