Jo­kai­nen vii­me vuo­si­na lentä­nyt on ih­met­tel­lyt il­mei­sen ä­lyttö­miä tur­va­tar­kas­tuk­sia ja -määräyk­siä, jois­ta puo­let tun­tuu ole­van vain näennäi­sen tur­val­li­suu­den­tun­teen luo­mis­ta. Tässä ku­va­tut Syys­kuun 11. päivän ta­pah­tu­mat ovat se­li­tys tur­va­toi­mil­le.

E­lo­ku­va seu­raa ta­pah­tu­mia len­non­joh­to­kes­kuk­sis­sa ympä­ri maa­ta ja en­nen kaik­kea Uni­ted Air­li­ne­sin len­nol­la 93, jo­ka oli lo­pul­ta ai­noa ter­ro­ris­tien kaap­paa­mis­ta neljästä ko­nees­ta, jo­ka ei saa­vut­ta­nut koh­det­taan.

Tämän elo­ku­van nä­ke­mi­nen joh­taa väistämättä kah­teen aja­tuk­seen: 1) kaik­ki mitä tur­val­li­suu­den eteen voi­daan tehdä on hyvä tehdä, ja sen vuok­si voi hy­vin kär­siä pie­nestä epä­mu­ka­vuu­des­ta ja 2) vi­ra­no­mai­set oli­vat ai­van hu­kas­sa ta­pah­tu­mien käyn­nis­tyessä, eikä pa­hin epäon­nis­tu­mi­nen ol­lut por­til­la vaan krii­sin­hal­lin­nas­sa. Neljä len­toa, yk­si toi­sen­sa jäl­keen al­koi käyttäy­tyä epäi­lyttäväs­ti, mut­ta vielä WTC:n lie­keh­tiessä­kin vi­ra­no­mai­set ih­met­te­livät mitä tehdä kuin pre­si­dent­ti Bush las­ten­tar­has­sa is­tues­saan. Vir­he oli myös lentä­jien päätös ava­ta mat­kus­ta­mon ovi sen jäl­keen kun heitä oli va­roi­tet­tu poik­keuk­sel­li­ses­ta kaap­pauk­sen mah­dol­li­suu­des­ta.

Oh­jaa­ja Paul Greeng­rass ku­vaa dra­maat­ti­sia ta­pah­tu­mia Bour­ne-e­lo­ku­vis­ta tu­tul­la in­ten­si­tee­tillä ja rea­lis­mil­la, il­man san­ka­rien tai mur­ha­mies­ten yletöntä al­le­vii­vaus­ta. Raas­ta­via ta­pah­tu­mia kä­si­tellään vai­kut­ta­vas­ti ja tah­dik­kaas­ti, vail­la pie­nintäkään eksp­loi­taa­tion ma­kua. Yhtä ai­kaa hui­kea ja hur­ja elo­ku­va herättää kun­nioi­tus­ta yk­silöi­den roh­keut­ta koh­taan, pet­ty­mystä te­hot­to­maan by­rok­ra­tiaan, pa­hen­nus­ta syyttö­miin koh­dis­tu­via vä­ki­val­lan­te­ko­ja koh­taan ja kii­tol­li­suut­ta siitä et­tei it­se ole jou­tu­nut ko­ke­maan tälläistä. Oli­ver Sto­nen odot­ta­mat­to­man lat­tean WTC:n ja ai­hees­ta teh­ty­jen lu­ke­mat­to­mien sen­ti­men­taa­lis­ten tv-e­lo­ku­vien rin­nal­la tämä on ehkä se ai­noa oi­kea elo­ku­va. Kak­si tun­tia vas­taa suu­rin­piir­tein ta­pah­tu­mien to­del­lis­ta kes­toa, mut­ta tun­tuu tässä vain puo­lel­ta siitä. Lii­kut­ta­va elo­ku­va­ko­ke­mus, jol­le voi an­taa vii­si täh­teä il­man että se oli­si mikään mo­raa­li­nen vel­vol­li­suus.