Sex and the Ci­tyn jat­ko-o­sas­sa Car­rie ja tytöt jat­ka­vat seik­kai­lu­jaan, eli nät­tien na­po­jen­sa ympä­rillä pyö­ri­mistä. Nyt len­netään Ara­bie­mii­ri­kun­tiin vähän ir­rot­te­le­maan, kun avioelämä kol­hii hen­ki­siä iki­sink­ku­ja. La­ki­nai­nen Mi­ran­da an­taa pitkät mies­so­vi­nis­tie­si­mie­hel­le ja Char­lot­te ot­taa lo­maa lap­sis­ta. Car­rie kylläs­tyy Mr. Bi­gin löhöi­lyyn de­sign­soh­val­la, mus­ta­val­kok­las­si­koi­ta suol­ta­van tau­lu­te­le­vi­sion ää­rellä. Nai­set tart­tu­vat Sa­mant­han Lä­hi-idän All Inc­lu­si­ve -mat­ka­kut­suun kuin pe­las­tus­ren­kaa­seen.

It­se pa­nin Cyn­di Lau­pe­rin True Co­lours -lau­lun soi­maan tois­tol­le. Söin ylel­li­ses­ti au­rin­gon vii­me sä­tei­den lämmössä mik­ro­kuu­men­net­tua kii­na­lais­ta ruo­kaa vel­kai­sen ko­ti­ni ve­toi­sel­la te­ras­sil­la. Nau­tin la­sin vii­niä – kyllä, elo­ku­va-ar­vos­te­li­joil­le se on työai­ka­na sal­lit­tua. Vai­mo­kin on vir­ka­mat­kal­la. Ku­ka voi väittää, et­ten oli­si so­pi­vas­sa mie­len­ti­las­sa ar­vioi­maan Sink­kuelämän kak­ko­so­saa?

Saat­taa ol­la, että omat vaih­de­vuo­te­ni käyvät pääl­le. Ais­tin­kin kuu­mia aal­to­ja, mut­ta voi se ol­la se vii­ni­kin. Saa kai sil­ti ky­syä, mik­si vain mie­hil­le sal­lit­tai­siin vei­keät ka­ve­ri­ta­ri­nat ja ve­ko­ti­nor­giae­lo­ku­vat? Nai­set­kin tar­vit­se­vat omat fil­mil­li­set sis­koi­lun­sa ja shop­pai­lun­sa. Älkää ker­to­ko po­jil­le mi­nun sa­no­neen, mut­ta ei Sex and the Ci­ty 2 ole sen huo­nom­pi kuin vii­mei­nen Ja­mes Bond (eihän se ol­lut kak­si­nen, mut­ta se ei nyt ole ju­tun ydin). Jos Mam­ma Mias­ta ja Sink­kuelä­mistä voi pää­tellä, tytöil­le (kai­kis­sa ikä­luo­kis­sa) suun­na­tuil­la elo­ku­vil­la on tu­le­vai­suus. Nai­set voi­vat pian jyrätä elo­ku­vay­leisönä sa­mas­sa mi­tas­sa kuin teat­te­rin kat­so­mois­sa, jos fil­mi­maail­ma huo­maa il­mi­selvän ti­lauk­sen.

En­simmäi­nen Sink­kuelämää oli elo­ku­va­na ihan hir­veä. Kä­si­kir­joit­ta­ja, tuot­ta­ja ja oh­jaa­ja Mic­hael Pat­rick King on pa­ran­ta­nut kah­den vuo­den ta­kai­ses­ta. Jat­ko-o­san puit­teet ovat vah­vem­mat ja näyt­te­lijät roo­leis­sa enemmän ko­to­naan. Se vähä, mitä ta­ri­naa löy­tyy, ker­ro­taan su­ju­vas­ti. Enimmäk­seen elo­ku­va on, ku­ten sen pää­hen­kilöt­kin, par­haim­piin­sa pyntät­ty il­man eri­tyi­sen sel­keää aja­tus­ta siitä, mi­hin pitäi­si suun­nis­taa.

Ko­rea­ta tur­huut­ta

Sa­rah Jes­si­ca Par­ke­rin Car­rie kai­paa avios­sa enemmän kuo­hua ja kup­li­mis­ta. Ehkä hän pelkää, että huo­le­ton elämä va­luu Mr. Bi­gin soh­van kaut­ta koh­ti kil­ju­via ka­ka­roi­ta.

Kim Cat­rall on sek­sinnälkäi­senä Sa­mant­ha­na kä­ve­levä ka­tast­ro­fi, mut­ta si­su­kas sel­lai­nen.

Kui­vak­ka Mi­ran­da (Cynt­hia Ni­xon) vetää asia­lin­jaa, mut­ta yh­teis­pe­li Char­lot­te-hii­ru­lai­sen (K­ris­tin Da­vis) kans­sa on elo­ku­vas­sa haus­kin­ta, var­sin­kin rie­muk­kaas­sa tis­sut­te­lu-ja-tun­nus­tus -koh­tauk­ses­sa. Tai­dan­kin fa­nit­taa Char­lot­tea, sillä Kris­tin Da­vis osoit­tau­tuu tyttö­po­ru­kan tai­ta­vim­mak­si ko­me­dien­nek­si.

To­del­li­sia on­gel­mia näillä kul­ta­lu­sik­ka ta­ka­puo­les­sa syn­ty­neillä hah­moil­la ei ole. Ei ai­na­kaan sel­lai­sia, mitä pie­ni slum­mai­lu huo­no-o­sai­sem­pien ka­tu­puo­lis­kol­la ei kor­jai­si. Elo­ku­van sym­paat­ti­sin hah­mo, Abu Dha­bin ho­tel­li­pal­ve­li­ja Gua­rau (Ra­za Jaff­rey), tyy­tyy osaan­sa rik­kaam­pien or­ja­työ­voi­ma­na. Sel­lai­nen hel­lyttää Car­rien isoon tip­piin.

Lä­hi-idän ak­ti­vis­tei­na Car­rie, Mi­ran­da, Char­lot­te ja Sa­mant­ha ovat ta­sa-ar­von lä­het­tiläitä. Hun­nu­te­tut ara­bi­nai­set ha­lu­taan tie­tys­ti va­paut­taa län­si­mais­ten si­sar­ten­sa kal­tai­sik­si vaa­te­ri­pus­ti­mik­si.

Kak­ko­so­san tähtäin ko­hoaa, kun juo­nie­le­ment­tinä si­vu­taan ro­mant­ti­sia ko­me­dioi­ta ja Clark Gab­len, Ca­ry Gran­tin ja Clau­det­te Col­ber­tin Hol­lywood-e­le­gans­sia.

Maa­liin ei osu­ta, mut­ta yri­tys­kin hyvä. Vuo­ro­pu­he­lu on nyt na­pa­kam­paa ja yk­si­ri­vi­set to­kai­sut nau­rat­ta­vat. Ku­ten vit­si hor­mo­ni­kuis­kaa­jas­ta – tai vaih­de­vuo­sien uh­kaa­ma Sa­mant­ha, kun hä­nen est­ro­gee­ninsä ”­ha­ve left the buil­ding”.

E­lo­ku­vas­sa on pa­ri mu­ka­vaa mu­siik­ki­nu­me­roa. En­simmäi­sestä vas­taa hää­koh­tauk­sen emäntä Li­za Min­nel­li. Toi­ses­sa ne­lik­kom­me tart­tuu jou­kol­la ka­rao­ke­mik­kei­hin. Tee­ma­lau­lu­na lop­pu­teks­teissä soi Cyn­di Lau­pe­rin mo­der­ni iki­vih­reä. Myös Jen­ni­fer Hud­so­nin esittämä Lo­ve Is Your Co­lor mu­kai­lee sitä pla­giaa­tik­si as­ti.

Sink­kuelämää kak­ko­nen on kak­si ja puo­li tun­tia ko­rea­ta tur­huut­ta. Sehän so­pii meil­le lais­koil­le au­rin­gos­sa. (HB)