Sa­to­ja mu­siik­ki­vi­deoi­ta oh­jan­nut Da­ve Meyers pää­see koh­tuu­hel­pol­la, jos kat­so­ja ei ole näh­nyt Ro­bert Har­mo­nin te­ho­kas­ta al­ku­peräi­soh­jaus­ta (1986). Mut­ta jos on näh­nyt, val­ju tun­ne val­taa mie­len. Sean Bean ei to­sian­kaan ole mikään Rut­ger Hauer, ei ai­na­kaan maa­ni­se­na vie­te­riuk­ko­na nuor­ta pa­ria ah­dis­ta­va­na kul­ki­ja­na. Mut­ta ku­ka­pa enää us­kal­taa pysäh­tyä Suo­mes­sa­kaan, kun au­ton ko­ne­pel­ti on pys­tyssä hil­jai­sel­la tieo­suu­del­la, ja nah­ka­tak­ki­set äijät pyytävät pysäh­tymään.

Hah­mo ei ole myyt­ti­nen, mikä vä­hentää tun­te­mat­to­man pel­koa. Nyt hän on pelkkä sin­nikäs hul­lu. Epäus­kot­ta­vuuk­sia­kin löy­tyy. Olds­mo­bi­le 442:s­sa ei ole tur­vavöitä, mut­ta niin vaan vam­moi­ta sel­vitään kois­ta tärmäyk­sistä. Lop­pu­koh­taus on pelkästään nau­ret­ta­va.