Mic­hael Hirs­tin luo­ma Vii­kin­git-te­le­vi­sio­sar­ja al­koi ai­koi­naan pe­rin ve­reväs­ti, mut­ta in­ten­si­teet­ti häi­pyi jo en­simmäi­sen tuo­tan­to­kau­den ai­ka­na. Toi­nen oli ai­ka­mois­ta ru­tii­nia. Nyt täy­tyy kui­te­noin myöntää, että kol­mas vai­kut­taa pal­jon mie­len­kiin­toi­sem­mal­ta. Var­sin­kin al­ku­puo­lel­la kes­ki­tytään su­ku­puol­ten koh­taa­miin eri­lai­siin pai­nei­siin, jo­ka luo yh­tey­den ny­kypäivään. Toi­min­nan puo­lel­la tais­te­lut eivät ko­ros­tu lii­kaa, vaan miljöön­vaih­dok­set Es­se­xiin ja ai­kan­sa Pa­rii­siin.

Jos­tain kum­man syystä vii­kin­kien vai­he­rik­kaas­ta his­to­rias­ta ei ole saa­tu ai­kaan kan­sainvä­li­sen klas­sik­kos­ta­tuk­sen an­sain­nei­ta mo­der­ne­ja kir­jo­ja, elo­ku­via tai te­le­vi­sio­sar­jo­jo­ja. Olen asiaa muu­ta­maan ot­tee­seen ih­me­tel­lyt skan­di­naa­vi­kol­le­go­jen kans­sa. Aja­tuk­se­ni on osoit­tau­tu­nut yk­sioi­koi­sek­si (tåmä on to­sin jo ai­ka van­ha teos: Frans G. Bengts­son: Orm pu­nai­nen, 1941), mut­ta ai­na­kaan Suo­mes­sa ei tun­nu­ta in­nos­tu­van vv. 700-900 ajan his­to­rias­ta, vaik­ka kult­tuu­ri oli län­nessä vah­vaa ja vyö­ryi vie­restäm­me Ne­va-jo­kea pit­kin itään. Tu­lok­sen ei sen vä­hempää kuin Venäjän val­ta­kun­nan syn­ty. Ehkäpä syynä on se, että Suo­men ran­nik­ko oli vii­kin­geil­le vain välttämätön si­vuu­tus, paik­ka, jos­sa ei ol­lut mitään ryös­tettävää.