Puolivillaisen kakkososan jälkeen MIBit palaavat paremmassa iskussa kuin koskaan.
Puolivillaisen kakkososan jälkeen MIBit palaavat paremmassa iskussa kuin koskaan. Agentti K:n (Tommy Lee Jones) jo alettua vähitellen henkisesti veistelemään omaa hauta-arkkuaan vetää kolmasosa jälkipolttimet päälle ja loikkaa ajassa taaksepäin vuoteen 1969. Agentti J (Will Smith) ja agentti K — tällä kertaa 25 vuotta nuorempana Josh Brolin tulkkaamana versiona — pääsevät jälleen kerran skabaamaan maapallon tulevaisuudesta, mutta nyt sipuli purkautuu aiempien sisäkkäisten maailmojen sijaan rajattomaksi vyyhdiksi rinnakkaistodellisuuksien mahdollisia tapahtumaketjuja. Soppa saattaa kuulostaa Paluu tulevaisuuteen -leffoista imitoidulta, mutta resepti on ilahduttavan tuore ja hyvillä sketseillä maustettu.
Aikakauden vaihdos vaikuttaa ehkä ensikuulemalta hieman epätoivoiselta oljenkorsien hapuilulta, mutta onneksi näin ei ole, vaan jippoa käytetään harkitusti ja hauskasti. Chrysler Buildingin katolta maailmanhistorian läpi 60-luvulle syöksyvä Will Smith on supliikilla tuulella ja Josh Brolin tekee nasevan suorituksen vitamiiniruiskeen saaneena Tommy Lee Jonesina. Pitkän uran tehnyt Tommy Lee Jones on yhä näissä saappaissa ylittämätön äijä, mutta mies on alkanut vähitellen valitettavasti näyttää ikäänsä paitsi punaisella matolla myös vähemmässä määrin elokuvissa, joten lienee vain ajan kysymys ennen kuin eläkeikä on oikeasti ovella.
Ensi kertaa kokonaan New Yorkissa kuvattu toinen jatko-osa tarjoilee aivan alkuperäisen tasoisen seikkailun, joka pitää turhan hoopoilun minimissä ja hyvän läpän kunniassa. Myös J:n ja K:n välinen kaveruusside syvenee tässä palkitsevasti, mistä suurin kiitos kuuluu Josh Brolinille ja aikakikkailun mahdollistamalle jörön ja esi-jörön vastakkainasettelulle. 60-luvun miljööstä saadaan mukavasti lisäväriä, ja vaikka enemmänkin olisi ehkä saanut irti, osataan tässä ilmeen vaihtamisen ohella myös viitata nokkelasti rotusyrjintään ja aikakauden tieteissarjakuvien näkemyksiin avaruusolioista. Simppeli, sulava tarina ja napakasti kirjoitettua hauskaa läppää — eikä enempää juuri voisi toivoa.
Alunperin 2D:nä kuvattu elokuva on venytetty kolmanteen ulottuvuuteen käyttäen paikoin hyödyksi myös alkuperäisiä 3D-malleja örkeistä ja efekteistä. Tilan illuusio on hämäävän onnistunut ja hahmot täyttävät nahkansa varsin luontevasti, joten kokonaisuus yltää ilahduttavan kauas niistä paperinukkeanimaatiosta, joihin keinotekoisen 3D:n alkumetreillä saatiin tehdä tuttavuutta. Elokuvan signature-kohtaus on luonnollisesti Will Smithin loikka pilvenpiirtäjän katolta, mutta muutoinkin tarjolla on jäsentynyttä silmäkarkkia kolmessa ulottuvuudessa. Asiallisesta tilakuvasta huolimatta ei voi paikoin välttyä tunteelta että syvyysvaikutelma voisi myös olla luonnollisempi. Usean kohtauksen, joskaan ei läheskään kaikkien, taustat litistyvät maalauksiksi tai ovat muutoin geometrialtaan hieman yksinkertaistetun oloisia. Paikoin hahmot myös tuntuvat pieniltä suhteessa ympäröivään tilaansa (mm. Will Smith omalla sängyllään, avoauton ratissa tai neuralisointihuoneessa). Äänipuolella tilanne ei ole muuttunut 2D-versiosta: energinen ääniraita antaa tapahtumille mukavasti potkua ja tuttu teemamusiikkikin jaksaa yhä potkia.
3D-version omissa ekstroissa kooste elokuvan venyttämsestä kolmanteen ulottuvuuteen (2 min.) ja 3D-kuvagalleria. Lisäksi pakkauksesta löytyy 2D-versio omalla levyllään, ja tämän mukana kaikki siltä tuttut ekstrat: keskinkertainen making of (26 min.), tehostenäytteitä kommentein (18 min.), mokia (4 min.), musiikkivideo, peli ja koosteet 60-luvun ilmeestä (11 min.), erikoistehosteita (11 min.) ja valikoitujen kohtausten synnystä (17 min.). Saatavana myös 3D-versiona ja DVD:llä. DVD:llä ekstrat ovat rajoittuneemmat (making of, mokia ja musiikkivideo), mutta tämä on pienempi haitta kuin ero kuvan- ja äänenlaadussa. (IJ)