I­sa­bel­le on ha­jal­la. Kau­pun­gin rik­kaat ja ku­sipäi­set mie­het ha­lua­vat viehättävältä tai­tei­li­ja­nai­sel­ta mil­loin sek­suaa­lis­ta mie­li­hyvää, mil­loin suu­rem­paa rak­kaut­ta. Ajoit­tain sentään kel­paa pelkkä fik­su jut­tu­seu­ra. Öi­set seik­kai­lut eivät millään sek­to­reil­la ete­ne Isa­bel­len toi­vei­den mu­kai­ses­ti. Kes­ki-ikäi­nen nai­nen et­sii to­del­li­sem­paa, ko­ko­nais­val­tais­ta rak­kaut­ta. Vaa­ti­muk­set saat­ta­vat to­sin ol­la liian suu­ret — ai­na­kin näil­le kul­mil­le.

Pa­rii­sin ylä­luok­kai­sis­sa tai­tei­li­ja­pii­reissä pas­kan­pu­hu­jia riittää. Pu­hu­vat päät no­jai­le­vat gal­le­rian­sei­niin, subs­tans­si on toi­nen jut­tu. Tai­teen ol­les­sa näennäi­ses­ti läsnä lä­hinnä ne­ga­tii­vi­sis­sa yh­teyk­sissä, ka­toaa Isa­bel­len am­ma­til­li­nen kut­su­mus.

Oh­jaa­ja Clai­re De­nis pur­kaa pa­rii­si­lais­ta tai­tei­li­ja­sisä­pii­riä pa­pe­ril­le ja val­ko­kan­kaal­le selväs­ti hen­kilö­koh­tai­sin kau­noin. Mie­het näy­tetään to­del­li­si­na pas­ka­sak­ki­na, hyväk­sikäyttä­vinä saa­lis­ta­ji­na — ken­ties var­sin to­den­mu­kai­ses­ti. Vaik­ka Ju­liet­te Bi­noc­he tai­tei­lee haas­tei­ta täy­den Isa­bel­len am­mat­tiot­tein, sisäänpäin­kuu­me­ne­van elo­ku­van sy­vin aja­tus, to­teu­tus­kul­man puut­tues­sa, ei vä­li­ty hel­sin­kiläis­kat­so­jal­le. (VA)