Tämä on toi­nen elo­ku­va, jon­ka ai­ka­na olen nu­kah­ta­nut teat­te­riin. Se toi­nen on Star Wars III. Nis­ka­sen Pää­ta­lo-fil­ma­ti­soin­ti pe­rus­tuu perä­ti kol­meen Pää­ta­loon tii­lis­ki­veen (Huo­ne­mie­hen poi­ka, Tam­met­tu vir­ta, Kun­nan jau­hot), jo­ten ei lie­ne ih­me, että dra­ma­tur­gia tök­kii pa­han­lai­ses­ti. Kir­jois­ta tut­tu hi­das ete­ne­mi­nen muut­tui päämääräämättömäk­si koh­kaa­mi­sek­si. Ai­noas­taan Mat­ti Tuo­mi­sen roo­li härs­kejä pu­hu­va­na, lap­si­rak­kaa­na naa­pu­ri­na tun­tuu ve­revältä ja us­kot­ta­val­ta.