Kun Wic­ker Man koh­taa Mon­ty Pyt­ho­nit. Pik­ku­kau­pun­gis­sa ni­meltä Roys­toy Va­sey sat­tuu ja ta­pah­tuu. Huu­mo­ri on rons­kia ja vä­lillä lii­ku­taan hyvän ja huo­non maun ra­joil­la.

Kol­me miestä esittää kaik­ki pää­roo­lit, eikä täl­le lii­gal­le tun­nu ole­van mikään pyhää. Al­kuun olin vähän skep­ti­nen. Kun pää­sin jyväl­le, mistä on ky­sy­mys, niin olin kuol­la nau­ruun. Ei aut­ta­nut kuin kat­soa ko­ko tuo­tan­to­kau­den kuu­si jak­soa yh­dellä ker­taa. Eikä suot­ta, sillä sar­ja on kol­mel­la eri pal­kin­nol­la pal­kit­tu brit­ti­ko­me­dia­sar­ja vuo­sil­ta 1999–2000.

Tätä ei voi to­si­koil­le suo­si­tel­la ja pie­nellä va­rauk­sel­la eläin­rak­kail­le. Oi­kein nau­ru­her­mo­ja kut­kut­ta­vaa ja hä­pei­lemätöntä viih­dettä ker­rak­seen. Tähän jää kouk­kuun.