E­no­ni on on tois­ta maa­ta on nyt ehkäpä ajan­koh­tai­sem­pi ai­he­pii­riltään kuin te­koai­ka­naan. Näin on ai­na­kin Suo­mes­sa, kun kes­to­ver­toih­mi­set har­ras­ta­vat de­sig­nia ja si­sus­tusk­las­si­koi­ta. Näin ei to­siaan­kaan ol­lut vielä edes vuon­na 1999 saa­ti 1959.

Mo­der­nia yh­teis­kun­taa, sen elämän­ta­paa, asu­mis­ta, ark­ki­teh­tuu­ria ja de­sig­nia ei ole elo­ku­vas­sa kos­kaan pil­kat­tu yhtä her­syväs­ti kuin Jac­ques Ta­tin ko­me­dias­sa. Täy­sau­to­maa­tio ei ulo­tu vain keit­tiöön muo­vi­teh­tai­li­jan per­heessä, vaan las­ta­kin kas­va­te­taan kuin ro­bot­tia. On­nek­si mon­sieur Hu­lot tar­joaa sis­kon­po­jal­leen vaih­te­lua.

Näin elo­ku­van en­simmäi­sen ker­ran pik­ku­poi­ka­na Poh­jan­kar­ta­non elo­ku­va­ker­hos­sa. Isä nau­roi vie­ressä, enkä tain­nut ymmärtää yhtään mitään. Osa­sin kui­ten­kin ihasd­tel­la maut­to­man pra­meas­ti maa­lat­tu­ja ame­ri­kan­rau­to­ja, jot­ka oli­vat ovat kuin suo­raan bel­gia­lai­sen André Fran­qui­nin (Pi­ko ja Fan­ta­sio, Nii­lo Pie­li­nen) ku­vas­tos­ta. Kum­pi lie­neekään ol­lut en­sin asial­la? Luu­lenpä, että Fran­quin vai­kut­ti Ta­tiin, sillä esi­mer­kik­si fu­tu­ris­ti­nen Tur­bot-au­to il­mes­tyi Sar­vi­kuo­no­jah­ti-seik­kai­luun jo 1952 ja au­toai­hei­nen lyhä­ri La Quick Su­per 1955.