”Ehkä katsoin, ehkä en”.
”Ehkä katsoin, ehkä en”. Maailmalla on Maradonansa, George Bestinsä. Kun mies tulee taivailta alas, ei raakkujien intoa sovi aliarvioida. Kehäraakki myy jollei enemmän kuin huippukunnossaan niin ainakin rappiossa on runsaammin kieroa huumoria kuin kaljakuppiloiden sivupöydissä edes ymmärretäänkään.
Selinin elokuvatehdas syytää keskivertoa, vaikka priimaa pitäisi tupata. Samalla sabluunalla pannaan kaikki populaarit aiheet ojennukseen.
Mutta kuka heittäisi ensimmäisen kiven. Kuka tahansa haluaa nähdä näkemyksen aikansa kuvitetuista, tyhjänpäiväisyyden klassikoista. Kellä ei olisi naapurin kavereita, Matti Nykäsen kaltaisia, joille pelkkä urheilun sivutuote olisi riittänyt.
Yksi osuva ajatuskin elokuvaan saatiin: tässä menossa ei sentään keltään mennyt henki. Jasper Pääkkönen vastasi elokuvan ammatilaisesta otteesta yksin ja vieläpä pääosassa. Solmua ei hänkään pystynyt aukaisemaan, sillä ei kukaan idiootti pysty urheilun saralla siihen, mihin Matti Nykänen pystyi. Tuskinpa arvoitukseen löytää kukaan koskaan vastausta. Tuskin kansa on siitä kiinnostunutkaan.
Laadukas kuva ja ääniraita, mutta ei mitään uutta suomalaisen audiovisuaalisuuden saralla. Kahdella levyllä. Ekstroissa 10 poistettua kohtausta, trailerit, tv-mainokset, 23+32+2+5 min. dokumentit, seitsemän haastattelunpätkää, 8 mm:lle kuvattua (6 min.), Ylen selostuksia vuoden 1988 Galgarysta, julisteita ja luonnoksia. (PS)