T­ril­le­rik­si väi­tet­ty epäus­kot­ta­va draa­ma nai­ses­ta (Ma­ry Eli­sa­beth Mast­ran­to­nio), jo­ka käy­tyään lä­pi pitkän lis­tan luu­se­ri-poi­kaystä­viä us­koo vih­doin löytä­neensä sen oi­kean (Da­vid St­rat­hairn). Mie­hen ve­li­puo­li on­nis­tuu kui­ten­kin vetämään ra­kas­ta­vai­set mu­kaan sop­paan, jo­ka saat­taa heidät pa­koi­le­maan tap­pa­jia au­tiol­le saa­rel­le kes­kel­le Alas­kan hyytä­viä ve­siä.

E­lo­ku­va, jos­ta voi su­rut­ta unoh­taa en­simmäi­sen pai­kal­laan jun­naa­van tun­nin pois, eikä tois­ta­kaan puo­li­kas­ta juu­ri­kaan kan­na­ta vai­vau­tua kat­so­maan. Tun­te­mat­to­man so­ti­laan kuu­lui­sim­mas­ta koh­tauk­ses­ta mu­kail­tu lop­pu­kaan ei jak­sa pie­nimmässäkään mää­rin in­nos­taa.

Täl­lai­set mie­tipä sitä -lo­put toi­mi­vat vain, jos hen­kilö­hah­mot herättävät edes jon­kin­lais­ta myötä­tun­toa, eikä tässä elo­ku­vas­sa ole sitä vaa­raa.