C­har­les Dic­ken­sin ”­Da­vid Cop­per­field”:in in­noi­tuk­sek­seen ot­ta­va draa­ma­ko­me­dia on kei­ka­roi­van ek­sent­ri­nen ja val­loit­ta­van hui­ken­te­le­va ta­paus. Ny­kypäivän hen­gen mu­kai­ses­ti ro­tu­ra­jo­ja murs­kaa­va elo­ku­va (vrt. Brid­ger­ton) aset­taa Dev Pa­te­lin ni­mio­saan ja Dic­ken­sin ta­ri­nan muu­sak­seen, mut­ta sa­na­tar­kan tai muu­toin­kaan tar­kan toi­sin­non si­jaan nyt ta­voit­tee­na on lup­sa­kan hyvän­tuu­li­nen ja len­nok­kaan haus­ka epi­so­di teks­tin in­noit­ta­ma­na.

Tämä on hil­peän ten­hoa­va pe­rio­die­lo­ku­va, jo­ka kek­sii ru­no­mi­tan uu­del­leen ja lai­naa esi­ku­vaan­sa omiin tar­koi­tuk­siin­sa — mut­ta ai­na hyvän­tuu­li­ses­ti ja hyvää tar­koit­taen. Ha­ja­mie­li­ses­ti ja pai­koin äk­kinäi­ses­ti pouk­koi­le­va ta­ri­na jää mil­tei si­vu­sei­kak­si, mut­ta per­for­mans­sin tun­nel­ma on mai­nio.