“­Mik­si ha­luat­te tans­sia?” “­Mik­si te ha­luat­te elää? Se on mi­nun vas­tauk­se­ni”.

Hans Ch­ris­tian An­der­se­nin ta­ri­nas­sa tyttö toi­voo pu­nai­sia ba­let­ti­tos­su­ja. Ikävä kyllä tos­sut eivät ikinä lo­pet­ta­neet tans­siaan. Elo­ku­vas­sa tyttö aloit­taa ras­kaan tien hie­non Ler­mon­tov-ba­le­tin täh­dek­si, mut­ta vai­kein­ta on va­li­ta kah­den do­mi­noi­van voi­man vä­liltä.

Ih­meel­li­nen elo­ku­va täynnä elämän ma­kua. Vaik­ka et oli­si kiin­nos­tu­nut ba­le­tis­ta, nau­tin­to ei ole siitä kiin­ni. Teat­te­ri on hyvä alus­ta kai­kel­le in­hi­mil­li­sel­le toi­min­nal­le.

Hy­vin dra­maat­ti­nen lop­pu. Va­lo­kei­lan käyttö la­val­la ja rii­su­tut pu­nai­set tos­sut jä­ri­syttävät lo­pus­sa. Vai­kut­ti pal­jon ame­rik­ka­lai­seen mu­si­kaa­liin. Pie­ni mo­ka haus­kas­sa tup­la­mag­num-koh­tauk­ses­sa: bur­gun­di­pul­lon kyl­keen oli kir­joi­tet­tu bor­deau­xia mat­kien Cha­teau Grisc­ha. Vii­ni­kin näyttää ai­ka vaa­leal­ta.

Pie­ni anek­doot­ti, jon­ka kuu­lin Han­nu Björk­bac­kal­ta: Pu­nais­ten ken­kien ba­le­tis­sa tans­si­taan suo­ma­lai­sen La­pin puu­kon ympä­rillä. Jack Wi­tik­ka oli lah­joit­ta­nut puu­kon muis­tok­si ystä­vys­tyt­tyään Powel­lin kans­sa oh­jaa­jan Suo­men mat­kal­la. Powell tuot­ti yh­den Wi­ti­kan fil­meistä (Ai­la — Poh­jo­lan tytär). Powel­lin pi­ti vii­mei­senä elo­ku­va­naan tehdä Poen teks­tiin pe­rus­tu­va Us­he­rin ta­lon hä­viö Hvitträs­kissä, jo­ta Powell kä­vi Wi­ti­kan kans­sa kat­so­mas­sa Suo­mes­sa en­nen kuo­le­maan­sa. (Tie­dot von Bag­hin ja Wi­ti­kan ra­dio-oh­jel­mas­ta vuo­del­ta 1990, Powel­lin kuo­le­man jäl­keen.)