Isokatu kesällä 1978.
Isokatu kesällä 1978. Harri ajaa toyotaa ja Kete soittaa biisiä, jossa peruskompin päälle kärisee laulaja Raamatusta vaikutteita saanutta Rockin Mooseksen kirjaansa: "In the beginning, back in 1955...". Hmm, hevimiehetkin siis soittavat hyvää musiikkia.
Pariisi seuraavana vuonna. AC DC antaa monikameraryhmän tehdä taltioinnin konsertistaan, kun uusi albumi Highway To Hell oli ilmestynyt.
Myöhemmin selvisi, ettei se ollut mitään heviä, vaan hard rockia. Eikä punkiakaan, vaikka sillä AC DC:tä alunpitäen markkinoitiin.
Kaikilla hyvän rockin ystävillä on AC DC:stä muistonsa. Yhtye kävi jo 1977 Kulttuuritalolla. Moni on harmitellut jälkeenpäin, jos ei lähtenyt keikalle.
Bon Scottin viimeisen kiertueen dokumentaationa ensimmäinen DVD-julkaisu on kulttuuriteko. Musiikkiaiheisena elokuvanakin se toimii, sillä hölmöilyjen osuus on pieni. Hyvä keikka on pääasia.
AC DC:n voima on Black Sabbathin tapaan siinä, että sitä voi arvostaa hevidiggari siinä missä bluesmieskin. Varsinkin vuonna 1979, kun tarjolla oli vain peruslava eikä show vienyt voimia peruspartikkeleilta. Nämä 13 biisiä kertovat mistä yhtye ponnisti. Siitä tulee mieleen monen aivan erityylisen yhtyeen henki: The Who, Steve Marriott, Free, Alex Harvey Band ja ennen kaikkea Chuck Berry, jolta lainatut luritukset Angus Young soittaa kuin sähköhokissa. Bändin tärkein tekijä on kuitenkin komppikitaristi Malcolm Young, jonka vanha ja paksuilla kielillä varustettu Gretsch soi terävästi ja voimakkaasti samaan aikaan. Se luo yhtyeelle täysin omanlaisensa tyylin. Vaikka voimasointuja löytyy, mukana on aina boogiemaisten sormiratojen luoma melodinen svengi.
Kuva rakeutuu ja on pehmeä, mutta fiilikseen se sopii hyvin. Remasteroinnista huolimatta terävyys on välillä YouTube-tasoa, mutta se tuntuu ajavan asiansa hyvin. Hyvä stereoääniraita on paljon iskevämpi kuin kelmeähkö 5.1. Ei ekstroja. (PS)