Mar­tin Scor­se­sen Ca­pe Fear on elo­ku­va­na as­tet­ta hei­veröi­sem­pi ver­rat­tu­na al­ku­peräi­seen J. Lee Thomp­so­nin oh­jaa­maan Tuo­mi­tun kos­toon (1962) — tai oi­keas­taan pa­ra­dok­saa­li­ses­ti tur­han bru­taa­li. Ro­bert De Ni­ro on roo­lis­saan liian hur­ja, kun taas Ro­bert Mitc­hum edus­ti ai­koi­naan vääjäämätöntä pa­huut­ta hie­man klas­sik­ko­työnsä, kre­di­toi­mi­mat­to­ma­na Char­les Laugh­to­nin kans­sa oh­jaa­man­sa Rä­sy­nu­ken (1955) va­le­saar­naa­jan ta­paan. De Ni­ros­ta tu­lee puo­les­taan mie­leen näyt­te­lijän osa Fran­kens­tei­nin hir­viönä. Ku­vaa­vaa on, että Ro­bert Mitc­hum polt­te­li churc­hil­liä (ring gau­ge 48), kun De Ni­ro ah­mii jät­timäistä ro­bus­toa (52 vä­hintään).

Uu­dem­pi ver­sio on ja­ka­nut krii­ti­koi­den mie­liä. It­se an­nan ar­mon nip­pa­nap­pa neljään täh­teen. Sinänsä tämä ase­tel­ma on mie­len­kiin­toi­nen, sillä Thomp­so­nia pi­det­tiin tu­si­naoh­jaa­ja­na jo ai­ka­naan ja Scor­se­se on puo­les­taan mo­neen­ker­taan pal­kit­tu mes­ta­ri.

E­lo­ku­vas­ta jää eni­ten mie­leen hyvää dia­lo­gi: "E­telä syn­tyi pe­los­ta". En­sik­si pelät­tiin in­tiaa­ne­ja, sit­ten or­jia ja unio­nia. Mitä pe­los­ta seu­raa?