“Miehen pitää osata muutakin kuin ampua”.
“Miehen pitää osata muutakin kuin ampua”.
Don Siegel ja John Wayne osasivat, tehdä elokuvia. Revolverimies jäi John Waynen viimeiseksi elokuvaksi. Historia hakee vertaistaan, jos kyseessä on allegoria näyttelijän omasta elämästä. Kuvaushetkellä hän oli 68 vuotta ja kuoli kolmen vuoden päästä syöpään roolihahmonsa tapaan. Tämä oli kuitenkin sattumaa. Wayne oli kellistänyt edellisen syöpänsä jo 1960-luvulla.
Waynen roolihahmo on J.B. Books, 58 vuoden ja 30 kaksintaistelun mies, joka saa tietää kuolevansa syöpään muutamassa viikossa. Hän päättää, ettei lähde sukat jalassa.
Voin kuvitella, mitä 1970-luvun ensi-illoissa ajateltiin, kun elokuva alkoi mustavalkoisena. Oranssit näyttelijöiden nimet olisivat toki vihjanneet mistä oli kyse. Alussa nähdään kavalkadi John Waynen klassikkokohtauksista ikään kuin ne kuvaisivat Booksin elämää. Ainakin Punainen virta, Hondo, Eldorardo ja Rio Bravo antavat osansa. Sitten siirryttiin väreihin.
Ohjaaja Don Siegel ei liioitellut. Tätä yhtä roolia Wayne veti koko uransa. Se riitti paljoon.
Lännenelokuvien tärkeä teema, sivistyksen tulo ja kulminaatio, viedään nyt äärimmilleen. Yksi vastustajista ajaa vuonna 1901 autoa, ja Carson Cityssä toimii hevosten vetämä raitiovaunu. Vain yksinäinen revolverimies on jäljellä luunkahvaisten coltiensa ja Dollar-hevosensa seurassa.
Books sanoo eläneensä erämaan oppien mukaan: ei ketään laitoin kohdellen, koskemattomuutensa säilyttäen ja kokemansa vääryydet korjaten, toisilta saamaa odottaen. Tämä lienee kantanut hedelmää, sillä kaatuneiden vastustajien lisäksi hän ansaitsee veteraanitohtorin (James Stewart), tallinpitäjän (Scatman Crothers), ihailijan (nuori Ron Howard) ja lesken (Luren Bacall) kiintymyksen. Hautausurakoitsijakin (John Carradine) innostuu urakasta. Vastustajista vain Richard Boone nousee edellisten sivuosien rinnalle, mikä on kuvaavaa. Lopulta ystävät, eivät viholliset, merkitsevät.
Oman suolansa elokuvalle antaa mahdoton määrä lännen perinnesanontoja. Niitä kannattaa seurata, sillä kääntäähän niitä ei pysty. Lääkäri on “sawbones”, mikä tarkoittanee kirurgia edelleenkin, mutta lännessä se merkitsi sitä kirjaimellisesti. Suu on “trap” ja niin edelleen.
Kuva näyttää kauniilta, luonnollisen väriseltä ja on todellinen ilonaihe. Ääniraita toistuu selkeänä. Ei ekstroja. (PS)