D­raa­man ja do­ku­men­tin se­koi­tuk­set eivät ole sa­not­ta­vam­min saa­neet vas­ta­kai­kua vii­me ai­koi­na. Tästä esi­merk­kinä käy Oli­ver Sto­nen Alek­san­te­ri, jon­ka ker­to­janää­ni är­syt­ti mo­nia. Hie­man sa­maan ta­paan BBC ku­vaa vuot­ta 1066, kun Has­ting­sin tais­te­lu muut­ti van­han Eng­lan­nin lo­pul­li­ses­ti.

Ang­lo­sak­sit pu­hui­vat mui­nai­seng­lan­tia, jo­ka muis­tut­ti pal­jon vii­kin­kien kieltä. Nor­man­ni­taus­tais­ten rans­ka­lais­ten, nor­man­nien, rans­kan kie­li al­koi liu­ker­rel­la ny­kyeng­lan­tia koh­ti, kun Wil­helm Val­loit­ta­ja luo­vut­ti vii­de­so­san val­ta­kun­nas­ta ka­to­li­sel­le kir­kol­le ja ja­koi lo­put va­sal­leil­leen.an

Mi­ni­sar­ja an­taa sa­mal­la os­viit­taa siitä, mi­hin J.R.R. Tol­kien pe­rus­ti sor­mus­ta­ri­nan­sa. Se oli kai­puu­ta al­ku­peräi­seen Eng­lan­tiin, jo­ta syn­keä etelä ei ol­lut vielä pi­lan­nut. Nor­man­ne­ja jo­pa kut­sut­tiin sa­nal­la orc. Ny­kypäivän Eng­lan­nin maa­perästä nor­man­ni­taus­tai­set omis­ta­vat yhä vii­den­nek­sen.

Pa­ket­ti on hy­vin to­teu­tet­tu niin tie­to­poh­jan­sa kuin dra­ma­tur­gian­sa­kin an­sios­ta.