Geor­ge A. Ro­me­ron tuot­ta­mat uu­sin­ta­jul­kai­sut omis­ta klas­si­kois­taan ja hie­man huo­nom­mis­ta­kin teok­sis­ta jat­ku­vat, eikä lop­pua näy.

Al­ku­peräi­nen elo­ku­va Kaik­ki saas­tu­neet tu­ho­taan on mo­nel­ta jää­nyt vä­liin, jo­ten val­tao­san kat­so­jis­ta ei tar­vit­se ver­ra­ta tätä uu­teen Ro­me­ron tuot­ta­maan ver­sioon. Näin on ehkä hyvä, mut­ta on lo­pul­ta ma­kua­sia, kuin­ka pal­jon pa­rem­pi al­ku­peräi­nen ver­sio on. Ai­na­kin se on kar­kea­syi­sem­pi, do­ku­men­ti­no­mai­sem­pi ja re­por­taa­si­mai­nen, hie­man Gil­lo Pon­te­cor­von Tais­te­lu Al­ge­rias­ta –k­las­si­kon (1965) tyy­li­nen, sähkö­sa­no­ma­ryt­millä tuo­tet­tu te­ho­pak­kaus. Se myös sisältää enemmän go­re­koh­tauk­sia ja viit­tauk­sia Ro­me­ron zom­biet­ri­lo­giaan.

Yh­teis­kun­nal­li­nen ai­he on lo­pul­ta ikiai­kai­nen, ko­neis­to vas­taan yk­silö. Elo­ku­van su­ku­lais­sie­lu­ja ovat Geor­ge Orwel­lin Eläi­nen val­lan­ku­mous ja Wil­liam Gol­din­gin Kärpäs­ten her­ra kir­jo­jen puo­lel­ta. Sa­ma tun­nel­ma tu­lee mie­leen Ome­ga Man ja In­va­sion of the Bo­dy Snatc­hers -e­lo­ku­vis­ta.

Zom­bie­gen­re ve­toaa ih­mi­sen pe­rus­pel­koi­hin, kun yk­silö se­koaa ja sa­mal­la yh­teis­kun­ta ympä­ril­le. Siinä sit­ten it­se tem­poi­let vä­lissä. Cra­zie­sin ai­koi­naan luo­ma pan­de­mia­gen­re tuo asian vielä hi­tu­sen lä­hemmäk­si, kos­ka pik­ki­vi­ruk­set tun­te­vat kaik­ki.