Tämä elo­ku­va kan­nat­ti vuo­sia sit­ten kat­soa sa­ma­na päivänä, kun New­sweek päät­ti Suo­men ole­van maail­man pa­ras maa. Kun­nia kuu­lui oi­val­li­sel­le kou­lu­lai­tok­sel­le. Omia ko­ke­muk­siaan poh­jois­suo­ma­lai­sel­la teol­li­suus­paik­ka­kun­nal­la on hyvä ver­ra­ta manc­hes­te­ri­lai­seen kai­vo­si­dyl­liin ja sen kou­lu­lai­sen ko­ke­maan, mitä Ken Loach (tai tähän ai­kaan Ken­neth Loach) an­siok­kaas­ti ku­vaa.

B­ri­tan­nia vuon­na 1968 ei ko­vin pal­jon poi­ken­nut Suo­mes­ta sa­ma­na vuon­na. Jos pe­rus­kou­lu-uu­dis­tus­ta ei oli­si saa­tu ai­kaan por­va­ril­li­ses­ta vas­tus­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta, Suo­mes­sa elettäi­siin sa­man­lais­ta toi­vot­to­muu­den kes­keistä ar­kea kuin bri­teissä tällä het­kellä. Kun olet sää­ty­si va­lin­nut, poispää­syä ei ole, jär­jes­telmä ta­kaa sen. Suo­mes­sa voi syyttää osin it­seään, ei pelkästään taus­taan­sa. Lä­hellä oli toi­nen­kin tie, sillä pe­rus­kou­lua kan­nat­ti vain va­sem­mis­to, ei suin­kaan ny­kyi­nen työväen­puo­lue ko­koo­mus. Kes­kus­ta­kin oli va­lin­kau­has­sa. Tus­kin­pa il­man ra­di­kaa­liin ima­goon­sa ihas­tu­nut­ta Kek­kos­ta tätä liik­kua oli­si teh­ty.

Kes on hauk­ka, jon­ka 15-vuo­tias Bil­ly on ke­syttä­nyt. Yk­sin­huol­ta­jan pik­kurääpä­le ko­kee ko­via kou­lus­sa, eikä ve­li­puo­li päästä ko­to­na hel­pom­mal­la. Mut­ta jo­kai­sel­la on poik­keuk­sel­li­sia ky­kyjä. Bil­ly osaa ke­syttää eläi­miä.

E­lo­ku­van her­kul­li­sim­pia koh­tauk­sia on pompöö­si lii­kun­na­no­pet­ta­ja, jo­ka pe­laa jal­ka­pal­loa poi­kien kans­sa. Juu­ri täl­lai­sia opet­ta­jat oli­vat vielä 1960- ja 1970-lu­vun vaih­tees­sa. Jo­ko lap­sel­li­sia, sai­rai­ta sa­dis­te­ja tai sit­ten neu­root­ti­sia nut­tu­rapäitä. Var­sin­kin veis­to­no­pet­ta­jik­si tun­tui va­li­koi­tu­van ai­ka­moi­sia nat­se­ja. Kym­me­nestä opet­ta­jas­ta ehkä kak­si tun­tui ole­van tehtä­viensä ta­sal­la ope­tuk­sel­li­ses­ti ja hen­ki­ses­ti.

On­nek­si pik­ku­hil­jaa opet­ta­ja­kou­lu­tuk­sen ja ylio­pis­to-o­pe­tuk­sen ke­hit­tyessä lie­veil­miöistä pääs­tiin. Ny­kyään opet­ta­jia tun­tuu vai­vaa­van ar­kuus ja per­soo­nat­to­muus. Pa­rem­pi se­kin.

Poi­ka ja hauk­ka on en­nen kaik­kea muis­ti­ku­va, jo­ka in­nos­taa kat­so­jaa pa­neu­tu­maan men­nei­syy­teensä. Sen ma­giik­kaa ei pidä yliar­vioi­da, mut­ta taas ta­pah­tui ai­ka mie­len­kiin­toi­nen asia. Kir­joi­tin ni­mittäin elo­ku­van al­ku­peräis­ni­men aluk­si vää­rin. En­nen kor­jaa­mis­ta huo­ma­sin sen ole­van tässä muo­dos­sa: Ken.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu kä­si­kir­joi­tus­vas­tuus­sa toi­mi­neen Bar­ry Hi­ne­sin ro­maa­niin A Kest­rel For A Kna­ve.