K­rii­ti­kon (tai tut­ki­jan) kan­nat­tai­si py­syä ruo­dus­saan, eikä ru­ve­ta it­se elo­ku­vaa­maan tai oh­jaa­maan. Täl­lai­nen aja­tus käy kui­ten­kin vain muu­ta­man ker­ran mie­lessä, kun Suo­men ar­vos­te­tuim­man elo­ku­va­mie­hen Pe­ter von Bag­hin Krei­viä kat­se­lee sen mo­net­ta­ko ker­taa.

Yh­tymä­koh­dat ovat har­vas­sa. Äk­kipäätä en muis­ta kuin Suu­rin-e­lo­ku­van (1977), jos­sa Mu­ham­mad Ali näyt­te­li it­seään. Jo­ka ta­pauk­ses­sa Pert­ti Yler­mi Lindg­ren, 1960-lu­vun lo­pun kuu­lui­sin nais­ten­nau­rat­ta­ja ja hui­ja­ri, näyt­te­lee eri­no­mai­ses­ti ja it­sei­ro­ni­ses­ti it­seään elo­ku­vas­sa, jo­ka se­koit­taa to­del­li­suu­den se­pit­tee­seen li­ki sur­rea­lis­ti­sel­la ta­val­la.

Mai­nio si­vuo­sa­kaar­ti roo­lit­taa mie­hen hui­jat­tu­ja am­mat­ti­tai­dol­la (Pet­ra Frey, Eli­na Sa­lo, Kirs­ti Wal­las­vaa­ra). Eikä it­se Krei­vinkään dra­ma­tur­gian ja ko­mii­kan tai­dois­sa ole moit­teen si­jaa. Si­vuo­sis­ta tu­lee mai­ni­ta Kau­ko He­lo­vir­ran uran pa­ras roo­li ison­ta­lon oma­peräi­senä isäntänä, jo­ka sau­noo puuk­ko vylötäi­sillä hau­li­kon odot­taes­sa etei­sessä tyttä­ren in­nok­kai­den ko­si­joi­den va­ral­ta.

K­rei­vi ta­voit­taa myös yti­mensä: nais­ten tur­hau­tu­mi­sen. Krei­vi osaa ju­tel­la ja kuun­nel­la. Tämä on täsmälää­kettä fe­mi­nii­ni­seen frust­raa­tioon, ku­ten hie­nos­te­lun ja kar­keuk­sien yh­dis­telmää suo­si­nut pää­hen­kilö voi­si sa­noa.

E­lo­ku­va on hie­man epä­ta­sai­nen. Tais­te­lu­pai­kal­ta nou­ki­tut mui­nais­muis­tot (pää­kal­lo­ja, jal­ko­ja ja lui­ta) me­nevät ab­sur­din il­mai­sun tuol­le puo­len. Mitähän tällä koh­tauk­sel­la oi­kein yrit­tet­tiin ker­toa? Ai­kan­sa oi­keis­to­lai­sia piir­teitä, Ha­mi­nan up­see­ri­ker­hoi­lui­neen ja Mars­kin ku­vi­neen, suo­mi­va si­vu­juon­ne ei myöskään oi­kein is­tu ko­ko­nai­suu­teen. Tästä ai­he­pii­ristä oli­si pitä­nyt tehdä oma elo­ku­van­sa.