Maail­man­so­dan ai­ka­na teh­dyt Sher­lock Hol­me­sit kal­pe­ni­vat edel­li­sen vuo­si­kym­me­nen tuo­tos­ten rin­nal­la, sillä tuo­tan­to­ko­neis­to sääs­ti kai­kes­sa muus­sa kuin Ba­sil Rath­bo­nen ka­ris­mas­sa. Ikä­vintä oli se, että Sir Art­hur Co­nan Doy­len al­ku­peräis­ta­ri­noi­ta ei ai­na käy­tet­ty, tai ei käy­tet­ty tai­ten.

Hol­me­sil­le kä­vi kuin Tar­za­nil­le, mut­ta ver­tai­lu­koh­dan mu­kai­ses­ti näitä kat­soo mie­lellään, vaik­ka täh­tiä on vai­kea an­taa yl­tiöpäi­ses­ti. Tällä ker­taa Hol­mes rat­kai­see ark­ki­vi­hol­li­sen­sa pro­fes­so­ri Mo­riar­tyn sa­la­juo­nen, jos­sa hyö­dyn­netään hyp­noo­sia.