Kol­mas myrk­ky lykkää ta­ri­nan nah­kan­sa ja­ka­van pa­ri­val­ja­kon ympä­ril­le ki­ris­tyvästä kos­mi­ses­ta sil­mu­kas­ta. Area 51 on sul­keu­tu­mas­sa ja ko­ko maail­man­kaik­keus vail­la sitä ki­pinää, jo­ka pitää san­ka­ri­pa­rin hen­gissä. Li­mais­ta ör­vel­lystä ja poi­ka­mais­ta hu­pai­lua tar­joa­va su­per­san­ka­rie­lo­ku­va on ou­to, mut­ta sa­mal­la myös ve­toa­van omin­ta­kei­nen seik­kai­lu. Neu­ro­nit on tässä vat­kat­tu noo­de­lik­si jo al­ku­teks­tien myötä, mut­ta tästä huo­li­mat­ta — tai epäi­lemättä juu­ri tämän an­sios­ta — sir­kus hyt­kyy eteenpäin.

Ker­ron­ta vaih­te­lee peh­moi­sen hip­pi­hen­ki­sen ju­mal­sa­dun, vei­ja­ri­mai­sen ka­ve­riör­vel­lyk­sen ja mo­nen­kir­ja­van mäis­kinnän vä­lillä an­tau­muk­sel­la. Miljööt Las Ve­ga­sis­ta kos­mok­sen yti­meen ku­tit­te­le­vat niin ikään ta­ri­nan nuot­te­ja pä­teväs­ti, mut­ta syn­tyvä se­ka­me­te­li­sop­pa ei ta­ri­naa juu­ri kai­paa. Tun­nel­ma on haus­ka, mut­ta ko­vin ha­ja­nai­nen.