Isäänsä sai­raa­las­sa kat­so­mas­sa käyvä tyttö ystä­vys­tyy jät­ti­mai­sen pu­hu­van peh­mo­le­lun kans­sa eikä mie­li­ku­vi­tus­maail­ma ole sen jäl­keen en­nal­laan. John Kra­sins­kin kir­joit­ta­ma ja oh­jaa­ma las­te­ne­lo­ku­va pu­noo yh­teen dra­maa ja sa­tu­ja luo­den ve­toa­van maail­man, jos­sa kaik­ki on mah­dol­lis­ta ja puo­lik­si kiin­ni to­del­li­suu­des­sa.

New Yor­kiin si­joit­tu­va elo­ku­va luis­te­lee ke­vein mie­lin to­del­li­suu­den ja fan­ta­sian vä­lissä. Lää­ke­tie­teen vain vai­voin tun­te­mat sai­rau­det vai­kut­ta­vat ole­van tämän al­ku­ki­pinä, mut­ta tätä seu­raa­va hyvän­tuu­li­nen hat­ta­ra tal­lut­taa kat­so­jan me­ne­tyk­sestä sisäi­sen lap­sen uu­del­leen et­si­mi­seen. Ta­pah­tu­mis­sa ei juu­ri ole suun­ni­tel­maa tai ta­ri­nal­la päämäärää, mut­ta fan­ta­sian pa­lo on es­ka­pis­ti­sen ke­peäas­ke­li­nen.

E­lo­ku­va is­kee haas­ta­vaan suo­neen jos­sa­kin kli­sei­sen draa­man ja ve­toa­van sa­dun vä­li­maas­tos­sa. Lop­pu­tu­lok­se­na on omin­ta­kei­nen ee­pos, jo­ka on saa­nut hy­vin kes­kin­ker­tai­sia ar­vioi­ta maail­mal­la, mut­ta voi hy­vin­kin toi­mia ten­hoa­van ke­mi­kaa­lit­to­ma­na sär­kylääk­kenä pa­han päivän koh­dal­la. Sa­man­ni­mi­sen va­kuu­tu­syh­tiön mai­nos­lau­set­ta vää­rin lai­na­ten on­nel­li­nen lop­pu aut­taa pal­jon, mut­ta tämä­kin voi aut­taa vähän.