J.R.R. Tol­kie­nin ta­ru­jen ja en­nen kaik­kea Pe­ter Jack­so­nin niistä te­ke­mien elo­ku­va­ver­sioi­den ystä­vien odo­tus pal­ki­taan jäl­leen. Ho­bit­ti il­mes­tyi 3D-ver­sio­na keväällä 2013 ja rei­lun puo­len vuo­den päästä tar­jol­le saa­puu to­si­fa­nien eni­ten odot­ta­ma, pi­den­net­ty 2D-ver­sio. Ta­ru sor­mus­ten her­ras­ta –t­ri­lo­gias­ta poi­ke­ten Ho­bi­tin Ex­ten­ded edi­tion sisältää vain mur­to-o­san lisä­mi­nuut­te­ja, mut­ta pa­ran­taa edeltä­jiensä ta­paan elo­ku­van dra­ma­tur­gian su­ju­vuut­ta mit­taan­sa enemmän.

Nyt lisä­mi­nuut­te­ja on vain 13, mut­ta jo se­kin muut­taa pal­jon. En ni­mittäin oli­si kel­puut­ta­nut teat­te­ri­ver­sio­ta neljän täh­den kas­tiin. Syynä oli tri­lo­gias­ta poi­ken­nut tun­nel­ma. Aiem­pia elo­ku­via lei­man­nut tyy­lik­kyys oli vaih­tu­nut ai­ka­moi­seen koh­kaa­mi­seen.

En myöskään pitä­nyt siitä, että lähtö­koh­ta oli muut­tu­nut Dis­neyn, Geor­ge Lu­ca­sin ja Ste­ven Spiel­ber­gin ereh­dys­ten suun­taan. Toi­sin sa­noen las­ten ja nuor­ten ko­sis­ke­le­mi­nen koet­tiin niin tär­keäk­si, että alet­tiin suo­sia ai­kui­sen kat­so­jan vie­ras­ta­maa sa­la­ma­leik­kaus­ta ja jär­jen ylittä­viä toi­min­ta­koh­tauk­sia. Myös Ra­da­gast Rus­kean hah­mo ja hii­sien ku­nin­gas tun­tui­vat epäon­nis­tu­neil­ta luo­muk­sil­ta.

Pi­den­net­tynä ver­sio toi­mii pal­jon jou­he­vam­min, jo­ten epä­koh­dat an­taa yllättävän hel­pos­ti an­teek­si. Muu­ta­mil­la mi­nuu­teil­la saa­daan le­vo­ton­ta tun­nel­maa hil­lit­tyä ko­ko­nai­suu­des­sa.

Sinänsä uu­det koh­tauk­set eivät ole mieltä mul­lis­ta­via. Tär­keimmät ovat muun muas­sa seu­raa­vat: pik­ku-Bil­bon ja Gan­dal­fin en­si­koh­taa­mi­nen, Smaug-lo­hikäär­meen entrée, kää­piöi­den ja hal­tioi­den skis­man taus­taa, Ri­ven­del­lin il­lal­li­nen (kää­piöt ih­met­te­levät ve­gaa­ne­ja, leik­kivät ruoal­la, ”­homp­pe­li­hal­tia”-koh­taus), seu­rue na­kui­lee suih­kuläh­teessä ja Sa­ru­man spe­ku­loi sor­muk­sil­la. Ri­ven­del­lin koh­tauk­siin on ri­pol­tel­tu mui­ta­kin osu­via pik­kupät­kiä. Oma osan­sa on kol­mel­la uu­del­la lau­lul­la, kos­ka ly­rii­koi­den mer­ki­tys kai­kis­sa al­ku­peräi­sissä kir­jois­sa oli tär­keä. (PS)