Dis­neyn 51. Ko­koil­lan elo­ku­va on kuin kah­vi­la, jon­ka ve­to­nau­loi­na ovat van­hat pe­li­ko­neet, flip­pe­rit ja tie­to­ko­ne­ko­so­lit. Se kun­nioit­taa pio­nee­riai­ko­jen tie­to­ko­ne­pe­lejä.

Ta­ri­na on puet­tu al­le­go­ri­seen kaa­puun: yh­teis­kun­nan so­siaa­li­sia pul­mia ku­va­taan eri­lais­ten pe­li­hah­mo­jen vä­li­sillä suh­teil­la. Lähtö­koh­ta on hyvä, jos ai­koi­naan on pitä­nyt pac­ma­neis­ta ja su­per­ma­riois­ta. Jos ei tai niitä suo­ras­taan in­ho­si, ko­ke­mus voi ol­la aluk­si vie­raan­nut­ta­va.

Jo­ka ta­pauk­ses­sa on myön­teistä, että Dis­ney ker­too viih­de­teol­li­suu­den tuot­tei­den kaut­ta syrjäy­ty­mi­sestä ja kan­nus­taa em­pa­tiaan yh­teisön hyl­jek­si­miä koh­taan. Tämä oli tou­ko­kuus­sa 2013 ajan­koh­tai­nen ai­he Ruot­sin lä­hiö­mel­la­koi­den ta­kia, mut­ta min­nekäs tämä tar­ve ka­toai­si. Oma nok­ka tun­tuu ole­van kai­kil­la ajat­te­lun es­teenä. Kun ko­to­na, työelämässä, yh­teisössä ja yh­teis­kun­nas­sa ei tar­jo­ta juu­ri­kaan vai­ku­tus­mah­dol­li­suuk­sia, omaa val­taa ote­taan sit­ten mistä saa­daan: ter­ro­ri­soi­daan naa­pu­rei­ta, se­koil­laan lii­ken­teessä ja etuil­laan kau­pan jo­nos­sa. Oma etu on kaik­ki kai­kes­sa, ja vai­ku­tus­ta toi­seen ei vai­vau­du­ta ajat­te­le­maan se­kun­tia­kaan. Räyhä-Ral­fil­la on an­sion­sa tässä on­gel­mas­sa. Jo al­keel­li­nen ystäväl­li­syys te­ki­si pal­jon hyvää. Näin on var­sin­kin Suo­mes­sa.

Dis­ney on vii­me ai­koi­na to­teut­ta­nut pro­jek­te­ja, jois­sa kat­so­ja hou­ku­tel­laan lap­se­no­mai­seen ti­laan ku­vit­te­le­maan, että le­lut, au­tot ja nyt pe­li­san­ka­rit ovat to­del­li­sia olen­to­ja pel­koi­neen ja haa­vei­neen.

O­man suo­lan­sa an­ta­vat ha­tun­nos­tot muun muas­sa Tro­nil­le, Stars­hip Troo­per­sil­le ja Lii­sa Ih­me­maas­sa -k­las­si­kol­le.