Eipä elokuvan nimen käännös voisi mennä pahemmin pieleen kuin Bertoluccin tärkeimpiin teoksiin luetun Fasistin kohdalla.
Eipä elokuvan nimen käännös voisi mennä pahemmin pieleen kuin Bertoluccin tärkeimpiin teoksiin luetun Fasistin kohdalla. Kai conformista on enemmän myötäilijä kuin äärimmäisyysmies. Mutta käännös on tahtomattaan osuva, sillä se kuvaa aikansa taistolaista kulttuurihegemoniaa ja samalla on lisä elokuvan platonilaiseen perusvireeseen. Platon on yksi tunnetuimpia filosofeja, mutta hintana on se, että hän on kaiketi myös yksi väärinymmäretyimpiä. Tätä pitää kuitenkin lukea siten, etten juuri filosofiasta mitään tiedä, vaan kyselen aika usein aihepiiristä parikymppiseltä pojaltani, mikä on suorastaan riemastuttavaa.
Olen monia Alberto Moravian kirjoja lukenut, mutta tätä en, joten on vaikea sanoa, onko Platonin luolavertaus jo sen kantavia voimia. Luolateoriaa on pidetty dualistisena eli kaksijakoisuuden selittäjänä, vaikka kaiketi se kuvaa samalla yleispätevästi aika useita elämäntilannetta, jotka ihmiset jakavat, mutta kokevat ja näkevät eri tavoin oli kyse sitten politiikasta, perhe-elämästä tai uskonnoista. Aito kokemus muuttaa paljon. Joka tapauksessa Fasistissa vertaus toimii huikealla tavalla.
Ensimmäinen avainkohtaus tapahtuu papin ripissä, kun Mussolinin salainen agentti (Jean-Louis Trintignant) ihmettelee, kuinka Jumala, Jeesus ja Maria sekä kaikki muut kirkon sankarit voivat olla niin hyviä, kun muuten kaikki on aivan toisin. Katsoja miettii, kuinka avioelämästä täysin tietämätön (jollei elä sala-aviossa kuten oli tapana) katolinen pappi voi antaa asiantuntevia neuvoja, kun ripittäytyjä kertoo perhekeskeisyyden vastaisuudestaan. Pappi katsoo Platonin varjoihin, eikä näe tai halua nähdä, mitä selän takana ja tulen toisella puolella todellisuudessa tapahtuu.
Tästä tulee mieleen se, että kaikki ihmiset ovat joissain asiassa varjoissa tai valossa. Kun tässä asiassa vaihtaa paikkaa, seuraa dilemma.
Tämä koskee myös päähenkilöä. Hänestä on tullut vallitsevien olojen myötäilijä, koska hän oppi luovimaan lapsuudessaan rappeutuvassa aristokratian oloissa, morfinistiäidin, koulukiusaajien ja traumaattisen pedofiliakokemuksen vaikutuksen alla. Agenttia on elokuvatutkijoiden parissa pidetty latenttina homoseksuaalina, ja seksuaalisuutta koko draaman avaimena. Se tosin taitaa olla avain kaikkeen inhimilliseen. Kun olet lapsi, katsot liekkien varjoihin, mutta olet jo seksuaalinen olento. Teini-iän kokemusten jälkeen on vaikea palata lapsuuden näennäiseen viattomuuteen.
Bertolucci vastusti opiskelijaliikkeen stalinismia, mutta oli kommunisti. Tätäkin taustaa vasten hän on päähenkilölleen ihmeen armelias, vaikka tämä ehtii pettää kaikki ystävänsä.
Tavallaan tässä on Italian fasismin (ja mafian) tarina. Se antoi kansalle aluksi toivoa ja voimaa, mutta tarvittaessa siitä päästiin eroon karkealla tavalla (mafia jäi). Tämä luo allegorian Suomen ja Saksan suhteisiin 1918 ja 1942-1945. Jos Länsi-Eurooppa on viime vuosisadan Platonin luola, niin Italia ja Suomi ovat pomppineet tulen molemmilla puolilla. Tässä on mielenkiintoinen lisä, kun Platonia ymmärretään jälleen ja perin maukkaalla tavalla väärin.
Fasisti antaa taide-elokuvaksikin poikkeuksellisen paljon ajattelemisen aihetta ihan pragmaatikollekin. Yksiselitteisesti se merkitsee mestariteosta.
Keskitason kuva ja ääni. Kuvagalleria. (PS)