Nar­ka­ri­pa­ris­kun­nan aa­mu­pa­lak­si jau­ha­nut mie­li­puo­li is­kee silmänsä ral­li­ki­soi­hin mat­kaa­vaan ka­ve­ri­po­ruk­kaan, eikä siitä voi seu­ra­ta kuin lisää pro­teii­nia myl­lyyn.

Mus­taan Pe­ter­bil­tiin kuin tap­pa­ja­hai­hin suh­tau­tu­va peh­mojännä­ri tietää tehtävänsä ja tar­joi­lee yleisöl­leen ki­ha­rai­sia ti­lan­tei­ta, ver­ta, suo­lenpät­kiä ja pal­jas­ta pin­taa re­sep­tin osoit­ta­mis­sa mää­rin. Hyvän kesä­lef­fan ta­paan tämä ei ai­vo­so­lu­ja kai­paa, mut­ta hie­man yllättäen kaik­ki uh­reik­si jou­tu­vat nuo­ret ovat siinä mää­rin epä­sym­paat­ti­sia omaan na­paan­sa tui­jot­ta­jia, että myös nis­ka­vil­lat saa­vat tällä ker­taa jäädä rau­haan.