Ro­land Em­me­ric­hin pik­se­li­herk­ku puk­kaa ka­tast­ro­fia tuk­kua­len­nuk­sel­la luon­non­voi­mien ot­taes­sa nis­ka­lenk­kiä ih­mis­kun­nas­ta Mayao­jen ka­len­te­rin in­noit­ta­ma­na. Maa jä­ri­see, pil­ven­piirtäjät järk­kyvät, kau­pun­gi­no­sat va­lu­vat me­reen, laa­va vir­taa ja ris­paan­tu­neet per­he­suh­teet ehey­tyvät mah­ti­pon­tis­ten fan­faa­rien säestäessä kaik­kia kään­teitä. Jo­ta­kin loh­tua voi ot­taa siitä, että kuin ih­meen kau­pal­la kän­nykät toi­mi­vat ruuh­kat­ta ja len­to­ko­neet pus­ke­vat ni­kot­te­le­mat­ta tu­li­vuo­ren syök­semän tuh­kan lä­pi.

Naii­vi, po­pu­lis­ti­nen ja hä­pei­lemättömän pin­ta­pai­not­tei­nen, mut­ta ei tämä ole puo­lek­si­kaan niin huo­no kuin mai­neen­sa. Mut­kat­to­mat ih­mis­suh­teet ja pe­rin­teitä kun­nioit­ta­va lähtö­las­ken­ta tun­te­vat kaa­van­sa, mut­ta tun­nel­ma on yllättävän hyvä ja jo­pa lop­puun as­ti nou­su­joh­tei­nen. Nooan ark­ke­ja käy­tetään myös mauk­kaas­ti. Mitään sa­not­ta­vaa tällä ei to­ki ole, mut­ta kyllä tämä vai­vat­ta kel­po ka­tast­ro­fie­lo­ku­vas­ta käy.