A­lek­si Mä­kelän Ko­ti­rau­ha muis­tut­taa al­kua­se­tel­mil­taan Ris­to Jar­van ja Mik­ko Nis­ka­sen työläis­ten, pie­ny­rittä­jien ja pan­kin­joh­ta­jien elämän­pii­riin pu­reu­tu­via on­gel­mae­lo­ku­via 60- ja 70-lu­vuil­ta. Tom Crui­sen uu­sim­mas­sa Mis­sion:Im­pos­sib­le -fil­missä par­rak­kaa­na sa­la-am­pu­ja­na pii­pah­ta­va Sa­mu­li Edel­mann esittää Ko­ti­rau­han pik­kuy­rittäjää, vaa­sa­lais­ta pe­rus­ta­jau­ra­koit­si­jaa, jo­ka huo­maa ve­lak­si os­ta­mien­sa tont­tien ja puo­li­val­mii­den asun­to­jen jäävän kä­siin.

Rea­lis­mia poh­jus­te­taan Ou­ti Ai­ro­lan uu­tispätkällä asun­to­kau­pan la­mas­ta. Kaik­ki ovat kuul­leet ku­lis­se­ja yllä pitä­vistä ih­mi­sistä, jot­ka eivät ker­ro pot­kuis­ta tai ve­lois­ta edes per­heel­leen. Vas­taan­tu­li­jain kais­tal­le päin rek­kaa ajel­laan ka­mi­ka­ze­na va­li­tet­ta­vas­ti myös to­del­li­ses­sa elämässä.

Me­nes­tyk­sen ja epäon­nis­tu­mi­sen vaa’an­kie­li ja vai­keuk­sis­ta sel­viy­ty­mi­nen on hyvä kes­toai­he. Mut­ta oh­jaa­ja Alek­si Mä­kelä ja kä­si­kir­joit­ta­ja Mar­ko Lei­no tyy­tyvät pin­ta­vai­ku­tuk­seen. Ko­ti­rau­has­sa soi­te­taan hau­ta­jais­mu­siik­kia ja lisätään hi­keä Edel­man­nin ot­sal­le, jot­ta kat­so­ja tietäi­si, kuin­ka ”a­his­taa”.

Y­leisöe­lo­ku­vak­si vas­toinkäy­mis­ten kar­vas pa­ket­ti yri­tetään kääräistä tar­koi­tuk­set­to­mal­la vä­ki­val­lal­la ja vä­kinäi­sen on­nel­li­sel­la lo­pul­la.

Poh­ja­lai­sel­la jääräpäi­syy­dellä Sa­mi Luo­to yrittää ra­ha­vai­keuk­sien kes­kellä pai­naa eteenpäin. Pank­ki lait­taa ra­ha­ha­nat kiin­ni, kiin­teistönvä­li­tys luo­puu toi­vos­ta ja kar­hu­kir­jei­den lisäk­si vel­ko­jen pe­rintä ulot­tuu vä­ki­val­tai­se­na jo ko­tio­vel­le­kin.

O­pet­ta­ja­vai­mo (Ka­ta­rii­na Kai­tue) ja tei­ni­tytär (Ker­li Kyllö­nen) pi­detään liian pitkään tietämättömänä vai­keuk­sis­ta. Kun va­ra­kas yrittäjäisä­kin (Aa­ke Kal­lia­la) kieltäy­tyy ta­lou­del­li­ses­ta tues­ta, ol­laan kon­kurs­sin par­taal­la. Rin­nal­la py­syy vain po­lii­si­ve­li Sant­tu (e­ri­no­mai­nen San­te­ri Kin­nu­nen), mut­ta ka­tast­ro­fi koh­taa myös tätä suh­det­ta. Huns­vot­ti lan­ko­mies tu­lee Ruot­sis­ta ja lyöttäy­tyy Sa­min apu­rik­si. Mo­poau­to läh­tee mies­ten kä­sistä lo­pul­li­ses­ti.

Fil­mi­kin on läh­te­nyt te­kijöi­densä kä­sistä. Pä­tevät näyt­te­lijät Edel­mann ja Kai­tue pitävät kiin­nos­tus­ta yllä Ko­ti­rau­han al­ku­vai­heis­sa. San­te­ri Kin­nu­nen, Aa­ke Kal­lia­la, Tom­mi Kor­pe­la ja elo­ku­vis­sa har­vem­min näh­ty Kris­to Sal­mi­nen te­kevät van­kat osa­suo­ri­tuk­set niillä vä­hillä eväillä, jot­ka kä­si­kir­joi­tus sal­lii. Juo­ni on hol­ti­ton ja päämäärätön. Kään­teet tu­le­vat kuin pus­kis­ta ja puun ta­kaa niin, että hen­kilö­ku­vat eivät hah­mo­tu missään vai­hees­sa. Mitä ta­ri­nal­la on ha­lut­tu sa­noa? Mik­si pouk­koi­le­va tyy­li­la­ji on va­lit­tu?

Mar­ko Lei­no on kä­si­kir­joit­ta­nut elo­ku­van omas­ta kir­jas­taan. Ko­ti­rau­ha-ro­maa­ni hau­kut­tiin Par­nas­sos­sa jo vii­me syk­synä. Luu­li­si, että oli­si ol­lut ai­kaa hioa on­gel­ma­koh­dat pois ja tehdä elo­ku­vas­ta ehyem­pi, jän­teväm­pi ja loo­gi­sem­pi ko­ko­nai­suus. Näin ei käy­nyt. Fil­mi haa­hui­lee epä­kiin­nos­ta­via pol­ku­jaan tyh­jen­ty­neitä ai­hel­miaan lo­put­to­mas­ti ker­ra­ten.

Juu­ri kun kat­so­ja suos­tuu jän­nittämään, mi­ten kon­kurs­si­ku­ri­muk­ses­ta sel­vitään, Ko­ti­rau­ha muut­tuu kä­sittämättömäk­si mur­ha­ta­ri­nak­si. Näyttää siltä, että mies on me­nettä­nyt sekä per­heensä, ra­han­sa että jär­kensä, mut­ta kä­si­kir­joi­tus ti­paut­taa­kin pää­hen­kilön sy­liin lot­to­voi­ton tai­vaas­ta.

On­ko Ko­ti­rau­ha tra­ge­dia vai sel­viy­ty­mis­ta­ri­na? Siitä tu­lee epä­suh­tai­nen komp­ro­mis­si. Näin ve­ri­te­koi­hin yl­tyvä pai­na­jai­nen voi­daan laas­ta­roi­da on­nel­li­sel­la lo­pul­la.

Vi­ko­ja on lis­tak­si. Pank­ki- ja kiin­teistönvä­li­tys­koh­tauk­set ovat epäus­kot­ta­via. Pää­hen­kilön vai­no­har­hai­suu­teen vih­ja­taan, mut­ta niu­kas­ti, jo­ten piir­re tun­tuu vain omi­tui­sel­ta. Kes­ken kai­ken kat­so­jaa pe­tetään hal­pa­hin­tai­sel­la uni­jak­sol­la. Tur­ha vä­li­ke on myös vel­jes­ten vä­ri­kuu­la­so­ta. Ker­ron­nal­lis­ta mer­ki­tystä metsä­lei­killä ei ole. Ehkä vär­kit vain lai­nat­tiin jol­tain vaa­sa­lai­sel­ta paint­ball-fir­mal­ta ja ei kun ka­me­ra pyö­rimään?

Pait­si nä­ke­mys suun­nas­ta, te­kijöiltä on hu­kas­sa myös to­teu­tus­ta­pa. Ta­ri­na ker­ro­taan kym­me­nin ta­kau­ma­kouk­kauk­sin. Auk­ko­ja pai­ka­taan se­littävällä vuo­ro­pu­he­lul­la. Seu­raa­mis­ta hait­taa­va me­to­di ja uu­vut­ta­vat juo­ni­poik­kea­mat to­dis­ta­vat, et­tei me­nes­ty­nyt, val­tion­pal­kin­nol­la muis­tet­tu it­seop­pi­nut elo­ku­van­te­kijä Alek­si Mä­kelä ole Ko­ti­rau­has­sa vah­vuu­sa­lueel­laan.

Mo­der­nis­mia ta­voit­te­le­va pa­la­pe­limäi­syys ei pe­las­ta ta­ri­naa, jo­ta ei ole. Ko­ti­rau­has­ta puut­tuu sekä tyy­dyttävä al­ku, kes­ki­koh­ta että lop­pu. Hy­viä­kin juon­tei­ta ke­hi­tellään väärään suun­taan. Vie­rai­lu tie­nes­tittä jää­neen ra­ken­nus­mie­hen (Kor­pe­la) rin­ta­ma­mies­ta­lol­le on elo­ku­van kos­ket­ta­vin het­ki. Mut­ta Lei­no ja Mä­kelä hylkäävät mah­dol­li­suu­den päähän pot­kit­tu­jen, työläi­sen ja pie­ny­rittäjän kes­kinäi­seen em­pa­tiaan. Te­kijät huo­maa­vat siinä vain mah­dol­li­suu­den Pa­ho­jen poi­kien ja Röö­pe­rin ta­pai­seen vä­ki­val­lan hur­mee­seen. Seu­raa täy­sin pe­rus­te­le­ma­ton po­lii­si­koh­taus, kuin köyhän mie­hen Kah­dek­san sur­man­luo­tia. Se oli­si Ko­ti­rau­han poh­ja­kos­ke­tus, jol­lei ty­per­ryttä­viä ih­mekään­teitä oli­si vielä jäl­jellä.

Tal­ven kyn­nyk­selläkään ei vuo­den uu­si ko­ti­mai­nen nos­ta­ta hur­raa­huu­to­ja. En­si-il­to­ja on muu­ta­ma jäl­jellä, mut­ta nii­denkään eri­no­mai­suus ei muut­tai­si sitä, että vuo­si­kym­men on al­ka­nut suo­mi­fil­mil­le hyytä­vissä tun­nel­mis­sa. Tai­teel­li­nen ta­so ja yleisön­suo­sio ovat ala­mais­sa. Suo­men elo­ku­vasää­tiössä ja tuo­tan­toyh­tiöissä on muu­ta­man­kin kri­tiik­ki- ja krii­si­pa­la­ve­rin paik­ka. (HB)