En tiedä, mil­lai­nen pseu­do­ny­mi Lars Kep­le­rin (A­le­xan­der ja Ale­xand­ra Ahnd­ro­til) me­nes­tys­dek­ka­ri on, mut­ta ai­na­kin Las­se Halmström on teh­nyt huo­noim­man elo­ku­van­sa.

Per­he­sur­maa­jan et­sintä kuu­lun hyp­no­ti­soi­jan (Mi­kael Persb­randt) avul­la joh­taa täy­sin epäus­kot­ta­viin kään­tei­siin ja jär­kyttävän pitkään tyl­syy­teen. Ai­noa myön­tei­nen seik­ka on se, kuin­ka mur­haa­ja saa­daan sel­vil­le, ja se­kin on muun­nel­ma Da­rio Ar­gen­ton Ve­ren­pu­nai­ses­ta kau­hus­ta (P­ro­fon­do Ros­so, 1975).

Halmström on selväs­ti ol­lut Pla­to­nin luo­las­sa, kat­sel­lut vuo­si­kym­me­niä Hol­lywoo­din var­jo­ja ja pa­lan­nut va­loon eli Ruot­siin. Se pa­nee ih­mi­sen hie­man se­kai­sin.

Myön­teistä on se, että suo­ma­lais­ta näyt­te­lijä­ver­ta kai­va­taan Ruot­sis­sa ja näyt­te­lijä­luet­te­lon en­simmäi­senä ko­mei­lee To­bias Zil­lia­cus, jo­ka on pää­hen­kilö, ri­kos­ta tut­ki­ja po­lii­si. Ikävä kyllä suo­ri­tus on tah­to­mat­taan tai tar­koi­tuk­sel­la hy­vin elo­ton ja jäykkä.