En­nen ufo­jen ja luon­non­voi­mien täyttä­miä ka­tast­ro­fis­pek­taak­ke­lei­ta Hol­lywood viet­te­li kat­so­jia teat­te­ri­sa­lei­hin us­kon­nol­li­sil­la ee­pok­sil­la, joi­den mit­ta­kaa­va ja eri­kois­te­hos­teet oli­vat vail­la ver­taan­sa ai­kaan­sa vas­ten pei­lat­tu­na. Tässä sar­jas­sa Kym­me­nen käs­kyä edus­taa yhtä virs­tan­pylvästä — tai ehkäpä kes­ton­sa joh­dos­ta kah­ta­kin.

Hur­jas­ta lä­hes ne­li­tun­ti­ses­ta kes­tos­ta huo­li­mat­ta ker­to­mus ete­nee jou­he­vas­ti eikä su­van­to­ja juu­ri­kaan tun­nu ole­van, jos­kin vii­mei­nen näytös al­kaa jo ot­taa voi­mien pääl­le. Tur­ha läppä on pois­sa ja sen ti­lal­la on vä­keväs­ti ar­ti­ku­loi­tu dia­lo­gi, jo­ka täyttää raa­ma­tul­li­set mit­ta­suh­teet jo­ka kään­teessä. Eri­kois­te­hos­teet toi­mi­vat yhä suu­rem­mit­ta hymäh­dyk­sittä ja la­vas­tei­siin sekä pu­vus­tuk­seen on pa­nos­tet­tu suu­re­lo­ku­van edel­lyttämällä ta­val­la. Oma ten­hon­sa on myös hoh­dok­kaal­la näyt­te­lijä­kaar­til­la.

C­harl­ton Hes­ton on faa­raon ra­kas­tet­tu ot­to­lap­si, jo­ka huo­maa vä­hi­tel­len ja­lo­mie­li­syy­tensä kum­pua­van kor­keam­man voi­man hä­nel­le tar­koit­ta­mas­ta tehtävästä. Yul Bryn­ner on kat­ke­ra ja it­se­kes­kei­nen ve­ri­lap­si, jo­ka viis vei­saa ke­nenkään muun saa­ti sit­ten or­jien kär­si­myk­sestä.