Ka­na­da­lai­seng­lan­ti­lai­nen mi­ni­sar­ja suu­ren öl­jyh­tiön nuo­res­ta toi­mi­tus­joh­ta­jas­ta, jon­ka har­ha­ku­vat alan­sa ruu­sui­suu­des­ta ka­ri­se­vat ko­vaa vauh­tia kan­sainvä­li­sen sa­la­lii­ton nos­taes­sa päätään. Lob­ba­rit, po­lii­ti­kot, tut­ki­jat, mar­tyy­rit ja palk­ka­so­ti­laat ovat kaik­ki nap­pu­loi­ta il­mas­ton­muu­tos­pe­lissä, jos­sa pa­nok­se­na on ih­mis­kun­nan koh­ta­lo ja ton­neit­tain rii­hi­kui­vaa ra­haa. Aa­vi­kol­ta tund­ral­le ja pi­meiltä ku­jil­ta Kio­ton so­pi­muk­sen neu­vot­te­lupöytään viu­ho­va jännä­ri lä­hen­tyy tah­to­maat­taan­kin Sa­lais­ten kan­sioi­den mys­tiik­kaa, mut­ta viih­dear­vot ovat lois­ta­vas­ti koh­dal­laan.

"S­lum­mien miljönää­rin" kir­joit­ta­neen Si­mon Beau­foyn kynäi­lemä ta­ri­na ei va­kuu­ta tie­teen tun­te­muk­sel­laan, mut­ta kou­kut­taa hie­nos­ti ra­ken­ta­mal­la jän­ni­tystä kah­den vas­tak­kai­sen ryh­mit­tymän vä­lil­le. Ta­ri­nan sym­pa­tioi­ta ei tar­vit­se kauaa miet­tiä, mut­ta siinä missä hy­vik­siltä puut­tuu ka­ris­maa, kerää West Win­gissä po­liit­ti­set kan­nuk­sen­sa an­sain­nut Brad­ley Whit­ford röyh­keänä öl­jy­lob­ba­ri­na kaik­ki pis­teet ko­tiin. Ja tot­ta­han se on, jos me­ren pin­ta nou­see riittäväs­ti suo­ris­tu­vat me­ri­rei­tit kum­mas­ti. Ja lo­pul­ta niitä ei ehkä tar­vi­ta enää lain­kaan.