AJ Annilalle elokuvien maailma on avoin osteri, josta helmiä riittää jakoon.
AJ Annilalle elokuvien maailma on avoin osteri, josta helmiä riittää jakoon. Ohjaaja uskaltaa tarttua epäsuomalaisiin lajityyppeihin, minkä osoitti jo Jadesoturin (2006) kiinalaissuomalainen wuxia-muxia. Ja nyt, herra paratkoon, vuorossa on tuo vaikea kauhugenre. Siitähän suomalaiset – Blombergin Valkoista peuraa lukuun ottamatta – ovat tehneet aina vain tahatonta montypythonia.
Mutta ennakkoasenteet saunan taa. Annila onnistuu! Ne, jotka arvostavat elokuvaa sen alkuperäisessä tehtävässä, näyttämisen välineenä, ihastuvat Saunaan. Jollei itse ilkeä kauhujuttu Pitkän vihan ajoilta maistu, elokuvan tenhoava kerronta on nautinto sinänsä.
Ruotsin Juhanan ja Venäjän Iivana Julman aloittama sota on päättynyt 1595. Iiro Küttnerin tarinassa veljekset Erik ja Knut vaeltavat Suomen erämaita komission virkamiehinä piirtääkseen kartalle maiden välisen rauhansopimuksen edellyttämät rajapyykit. Väkivaltainen Erik (Ville Virtanen) käyttää asemaansa väärin. Tahdoton nuorempi Knut (Tommi Eronen) joutuu osalliseksi varastojen ryöstelyyn, isännän tappoon ja talon nuoren tyttären heitteillejättöön.
Kasvoton Eronen
Jadesoturin lumoavasta kuvauksesta vastannut Henri Blomberg visualisoi Saunan sepiasävyiseksi ruskaksi. Metsiköissä ja soilla niin ihmiset kuin hevoset näyttävät kullalla silatuilta. Upottava, painokas ja ikiaikainen kuvasto imaisee katsojan vaikutelmiin, jotka ovat kuin häkellyttävä kompromissi Andrei Rublevia ja Robin Hoodia.
Ville Virtanen ja Tommi Eronen ovat oivia valintoja pääosiin. Molemmilla on elokuvan kantamiseen tarvittavat raamit ja karismaa. Jäntevän juureva Virtanen on luotu häikäilemättömien roistojen tulkiksi, mutta lopun hädässä julmurin silmistä löytää myös ripauksen epäitsekkyyttä.
Tommi Eronen on Saarelan Rukajärven tiestä asti kasannut odotuksia sitä Suurta Elokuvaroolia varten. Saunassa Erosen sielukas katse onkin tehokäytössä. Mutta saunareissun jälkeen Knutin naamaa ei — hyvästä syystä — enää näytetä, jolloin Virtasen Erik jää vastavoimaa vaille ja koko elokuva hiukan ”kasvottomaksi”.
Jääkö Pelikaanimiehen poikkeusrooli Kari Ketosen tähdenlennoksi? Koomikko ei tv-sarjan poliisina tai Saunan venäläiskapteenina vakuuta. Aggressiiviset hahmot jäävät Ketoselle vieraiksi. Kun kapteeni Musko ilmoittaa rakastavansa Saunan keskeistä henkilöä, käsikirjoittaja lienee tarkoittanut antautumista jonkin yliluonnollisen valtaan. Ketosen kohdalla ajatukset menevät kuitenkin väkisin Tukka auki –sarjan homopariskuntaan.
Saunan herkkävireinen illuusio kärsii eri parisesta ilmaisusta, kun teatteri-ihmisiä, Ismo Kallio ja harvemmin nähty Dick Idström, sekoitetaan vierasmaalaisten näyttelijöiden tai televisiosta ja elokuvista tuttujen sekä ensikertalaisten joukkoon.
Sivurooleissa esiin nousee Viktor Klimenkon aatelisvenäläinen Semenski. Laulajana ja saarnaajana paremmin tunnettu Klimenko on venäjää puhuessaan sivuosa-Jussin syrjässä kiinni. Pahaksi onneksi Semenskin repliikit painottuvat suomeen, eikä Annila ohjaajana pysty peittämään kokemattoman näyttelijän tasapaksua kaupunkilaispuhetta.
En ole 1500-luvun lopun kieliasiantuntija, mutta joko silloin käytettiin Saunan ilmaisuja ”mä” ja ”mun”? Pitkän vihan aikaan tuttuja tuskin olivat ainakaan ”toi” tai ”käys hakeen”?
Kauhunkierteen nykäisyt
Jos tulkinnoista tai tekstistä voikin bongata virheitä, kuvailmaisu lähenee täydellistä. Kaikesta näkee, että Annila elää ja hengittää elokuvan ”kieltä”. Val Lewtonin halpiskauhuklassikoiden tapaan Saunassa pelottaa eniten se, mitä ei näytetä. Alle miljoonalla eurolla toteutettu filmi on malliesimerkki taloudellisuudesta. Mikä näytetään, esitetään yksinkertaisin tehoin. Pienestä kasvaa katsojan silmissä suurta.
Lewtonin ja Tourneurin arvoinen on kamera-ajo, jossa liikkuvien lakanoiden reunustama kuva kulkee huoneen perältä kohden Kati Outista, joka huippukohdassa puhaltaa kynttilän ja koko pirtin pimeäksi.
Itse saunaa jäin ihmettelemään. Rakennus näyttää betonibunkkerilta. Kun se kuvastaa Tarkovskin Stalkerin ja Solariksen tapaista mahdollisen ”aluetta”, tai Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:n myyttistä monoliittia, saunan pitäisi jättää kuvanakin katsoja löylynlyömäksi.
Suokylän eristyneisyydessä luodaan M. Night Shyamalania muistuttava suljettu tila sortumatta Kylän ja The Happeningin ohjaajan itseriittoisuuteen. Kauhukertomuksena Saunasta löytyy viitteitä japanilaisiin kummitusjuttuihin – suolle ilmestyvät naiset – ja sukulaisuutta M.R. Jamesin novellien outouksiin.
Pidän onnellisista lopuista, joten Saunan päätös oli turhan pessimistinen, vaikka varmasti lajiperinnettä kunnioittava. Silti kauhunkierteen viimeisessä julmassa nykäisyssä jäi käyttämättä raikkaan Poikatytön (Sonja Petäjäjärvi) mahdollisuus tarinan avaamiseen elämää ja tulevaisuutta kohti. Olisiko riittänyt rankaista syntisiä eikä viattomia? Onnittelut kuitenkin Salla Mäntymaan maskeeraukselle, sillä hirviö, ”jota Jumalakaan ei katsoisi”, on kuin suoraan Guillermo del Toron Panin labyrintistä. Niin hieno!
Veikko Aaltosen Tuhlaajapojan, Jadesoturin ja JP Siilin Maan mitta –sarjan kirjoittaja Küttnerille Sauna on sulka hattuun. Alun pohdiskelussa Semenski määrittelee liaksi sen, mitä syntyy, kun ihmiset tai ilmiöt törmäävät. Se tuo mieleen Philip Rothin tekstin. Amerikanjuutalainen kirjailija tutkii romaanissaan Ihmisen tahra hieman Küttnerin Saunan tavoin sitä jälkeä, joka ihmisen elämästä jää. (HB)