”­Joo, me sit­ten soi­tel­laan…” Tun­te­mat­to­muu­des­ta täh­tey­teen pyr­kivän El­lie Par­ke­rin (Nao­mi Watts) elämä ei ole help­poa elo­ku­va­teol­li­suu­den ar­mot­to­mas­sa ja pin­nal­li­ses­sa maail­mas­sa. Elämä Hol­lywoo­dis­sa on jat­ku­vaa koe-e­siin­ty­mistä ja pik­ku­roo­lien ka­las­te­lua, se­ka­van yk­si­tyi­selämän kes­kellä. Elo­ku­vas­sa on so­pi­vas­ti ylinäy­tel­tyjä koh­tauk­sia, jot­ka saa­vat nau­ru­her­mot ak­ti­voi­tu­maan.

Selväs­ti val­ta­vir­ras­ta poik­kea­vas­sa elo­ku­vas­sa on mu­ka­na so­pi­vas­ti it­sei­ro­niaa. Tämä ja­kaa taa­tus­ti mie­li­pi­teet kah­tia. Elo­ku­vas­ta jo­ko pitää tai sit­ten ei. El­lie Par­ker on vuon­na 2001 val­mis­tu­neen, Scott Cof­feyn oh­jaa­man, sa­man­ni­mi­sen ly­hy­te­lo­ku­van pitkä ver­sio.