Huo­len­sa on kul­la­kin. En koe ole­va­ni ko­koo­muk­sen saa­ti kes­kus­tan ystävä. Sil­ti ai­ka ajoin olen saa­nut jän­nittää näi­den puo­luei­den vaa­li­me­nes­tystä, jot­ta maa­han saa­tai­siin edes jo­ten­kin jär­kevä hal­li­tus­koa­li­tio. En koe ole­va­ni Ren­ny Har­li­nin elo­ku­vien ystävä, mut­ta nyt täy­tyy myöntää, että olen Ren­nystä huo­lis­sa­ni.

Sik­si huo­no ja ikä­vys­tytävä on hä­nen juu­ri ja juu­ri kau­hu­gen­reen si­joit­tu­va uu­tu­kai­sen­sa.

Sinänsä lähtöa­se­tel­ma on lu­paa­va. Ta­ri­na pe­rus­tuu venäläis­ten ja ai­na­kin neu­vos­to­liit­to­lais­ten tun­te­maan myyt­tiin, vuo­den 1959 Dyat­lo­vin ta­pauk­seen. Se on venäläis­ten oma Bo­do­min mys­tee­ri tai Area 51, jo­ka joh­ti yh­deksän hen­gen kuo­le­maan. Pai­kal­li­set us­koi­vat kai­ken ta­ka­na ole­van kom­mu­nis­ti­hal­li­tuk­sen juo­ni, jol­la es­tet­tiin ky­see­na­lai­sen so­ti­lasp­ro­jek­tin pal­jas­tu­mi­nen.

Har­lin ker­too oman to­tuu­ten­sa. Ikävä kyllä hän te­kee sen ää­rimmäi­sen hal­val­la ta­val­la. Dra­ma­tur­gia poh­jau­tuu Dyat­lo­vin ta­paus­ta tut­ki­van ame­rik­ka­lais­ryhmän kä­si­va­ra­ka­me­raan. Tämä on näh­ty tur­han usein. Tai­taa ol­la niin, että venäläis­ten tuot­ta­jien ra­hat eivät enempään riittä­neet.

Sub­jek­tii­vi­sen ka­me­ran käyttö saa oi­keu­tuk­sen­sa vas­ta ai­van lo­pus­sa, kun kat­so­ja on jo nu­jer­ret­tu fyy­si­ses­ti. Lop­pu­rat­kai­su on jo­pa hyvä ver­rat­tu­na ko­ko­nai­suu­teen.