”Tässä maan osassa joko metsästetään tai harrastetaan suhteita”.
”Tässä maan osassa joko metsästetään tai harrastetaan suhteita”.
Talvella 2016 oli suorastaan huvittavaa, kun suurin piirtein keneltä tahansa kysyi, niin tämä kertoi kiirehtivänsä töistä kotiin ainakin niin aikaisin, että ehti katsomaan joka arki-ilta TV1:ssä tulevaa Poirot-uusintaa.
Munanmuotoisesta päästään ja harmaista aivosoluistaan tunnettu etsivä jäi vastikään tauolle, ja monilla on selviä vieroitusoireita. Sopivasti tätä tuskaa lievittämään saatiin kaksi uutta DVD-kokoelmaa.
Jaksot ovat sarjan lopputuotantoa. On mielenkiintoistä huomata, kuinka tv:ssä esitetyt alkupään jaksot poikkeavat aika tavalla näistä myöhemmistä. David Suchet oli paljon nuorempi ja huomioi selvästi naiskauneutta paljon enemmän kuin vanhempana. Kliseet ja konventiot olivat vähissä toisin kuin tässä kokoelmassa. Ihmeen hyvin Box 15:n jaksot kuitenkin toimivat.
Ensimmäinen, Norsun muisti (Elephants Can Remember, 1972, suomeksi koviinkansiin 1973, Sapo-sarjassa vasta 1981), johon arvioni alkulainaus liittyy, sananmukaisesti muistetaan tehokkaasta alkukuvasta. Siinä mies ja nainen makaavat rantajyrkänteellä kuolleina ja koira haukkuu vierellä. Jos hössöttävä Poirotin ystävä miss Ariadne Oliver (Zoë Wanamaker) ärsyttää, tämä ei ehkä ole sopivin jakso. Hän alkaa selvittää omin päin kummityttönsä vanhempien 13:n vuoden takaista kuolemaa samaan aikaan, kun Poirot työllistyy terapia-altaaseen hukutetun psykiatrian professorin murhassa. Game of Thrones –sarjan ystäville tätä voi suositella, koska professorin poikaa näyttelee pätevä skotti Iain Glen, joka tunnetaan nykyään Jorah Mormontina.
Ykköslevyn toinen jakso, Neljä suurta (The Big Four 1927, Sapo-sarjass 1978) muistuttaa nimensä puolesta Arhur Conan Doylen ensimmäistä Holmes-romaania ja tunnelmaltaan puolestaan Bulldog Drummond ja Fu Manchu -tyylisiä tai Edgar Wallacen kirjoittamia trillereitä, joissa rikollisten eliittiliiga hamuaa terrorilla maailmanvaltaa. Kyseessä on tosin parodia, jossa itseironisesti irvaillaan Poirot’n teatraalisuudelle. Poikkeuksellista on se, ettei romaanista poiketen mukana hyöri Herculen veli Achille, joka puolestaan oli homage Sherlock Holmesin Mycroft-veljelle. Tv-jakson vahvuus ja heikkous on se, että Poirot, Hasting ja Japp ovat selvästi jo uransa ehtoopuolen konkareita.
Toisella levyllä on vain yksi jakso, Kuolleen miehen huvimaja (Dead Man’s Folly, 1956, Sapo-sarjan suomennos 1975), joka kertoo puutarhajuhlista. Ohjelmanumerona oleva leikinomainen murhaajanetsintä muuttuu todeksi. Yläluokka ja nousukkaat saavat kyytiä christiemäiseen tapaan.
Laadukas kuva. Rutiininomaiset ääniraidat. Ei ekstroja. Kahdella levyllä. (PS)