S­tep­hen Kin­gin ta­ri­naan poh­jaa­va ra­kas­tet­tu elo­ku­va on jo­kais­ta so­luaan myö­ten ker­to­mus lap­suu­den ka­ve­reis­ta, näi­den ken­ties vii­mei­sestä seik­kai­lus­ta ja jen­gin ai­kuis­tu­mi­ses­ta. Kis­ko­jen päässä odot­ta­va kuol­lut ruu­mis on ehkä ta­pah­tu­mat alul­le pa­ne­va voi­ma, mut­ta ta­ri­nan sa­no­ma ei ole lain­kaan näin ma­kaa­be­ri.

Tämä elo­ku­va kuu­lui ai­koi­naan yläas­teen op­pimäärään ja tai­si ol­la perä­ti en­simmäi­sen elo­ku­vas­ta kir­joit­ta­ma­ni es­seen ai­he, mut­ta ker­to­muk­se­na tämä on aja­ton.