Cos­mo­po­lis on herättä­nyt myön­teistä huo­mio­ta, mut­ta ai­na­kin mi­na jäin kak­si­ja­koi­seen tun­nel­maan. Tu­le­vai­suu­den dys­to­pia ker­too nuo­res­ta ra­ha­maail­man prins­sistä, jo­ka elää tietämättömänä ta­val­li­sen rah­vaan elämästä. Vie­raan­tu­mis­ke­hi­tys on joh­ta­nut jat­ku­viin mel­la­koi­hin ja mur­hay­ri­tyk­siin.

Yh­den päivän sur­kea kurs­si­ke­hi­tys vie kai­ken saa­vu­te­tun, ja mies al­kaa ek­sis­ten­tia­lis­ti­sen mat­kan.

Jo ni­meä myö­ten Fritz Lan­gin mykkäk­las­sik­ko Met­ro­po­lik­sen si­sar­teos luot­taa toi­sin kuin esi­ku­van­sa vaa­ti­mat­to­maan esil­le­pa­noon ja vilk­kaa­seen, ek­sent­ri­seen dia­lo­giin.

Jos Ro­bert Pat­tin­so­nin näyt­te­lijän­työn kl­sieet kestää, elo­ku­va rul­lan­nee pa­rem­min kat­so­jan ai­vo­poi­mui­hin. Kun seon­nut­ta työn­te­kijää esittävä Paul Gia­mat­ti ot­taa oh­jat lop­pu­puo­lel­la, tun­nel­ma tii­vis­tyy selväs­ti.

Lop­pu­tu­le­ma on kui­ten­kin se, et­tei Da­vid Cro­nen­berg pys­ty oi­keas­taan ker­to­maan mitään uut­ta. Jo Met­ro­po­lis kä­sit­te­li nämä tee­mat.