Ni­metön mies yrittää va­kuut­taa ni­mettömän nai­mi­sis­sa ole­van nai­sen siitä, että heillä oli suh­de vuot­ta ai­kai­sem­min sa­mas­sa luk­sus­ho­tel­lis­sa. Ta­jun­nan la­maan­nut­ta­va rans­ka­lai­se­lo­ku­va hu­mal­tuu omas­ta teat­raa­li­suu­des­taan ja ar­voi­tuk­sel­li­sen fi­lo­so­fi­sis­ta jo­ri­nois­taan. Ho­tel­lin käytä­vistä in­ven­taa­rio­ta te­kevä niuk­ka ker­ron­ta, voi­mak­kaas­ti po­see­rat­tu pat­sas­te­lu, me­kaa­ni­suus, miljöön geo­met­ri­syys ja sar­ja klas­si­sia ver­taus­ku­via ja ker­rok­sit­tai­sia vih­jauk­sia vah­vis­ta­vat, että ky­seessä to­del­la­kin on tai­de-e­lo­ku­va.

Ai­koi­naan­kin ris­ti­rii­tai­sen vas­taa­no­ton saa­nut elo­ku­va voi ol­la merk­ki­paa­lu rans­ka­lai­sen ja eu­roop­pa­lai­sen elo­ku­van sa­ral­la, mut­ta ny­ky­kat­so­jal­ta se vaa­tii yhä pitkää pin­naa ja avoin­ta mieltä ha­pui­le­vien muis­tijäl­kien tul­kin­nas­sa. Alain Rob­be-G­ril­le­tin teks­tiin poh­jau­tu­va elo­ku­va on­kin ehkä par­haim­mil­laan it­se kat­so­mi­sen jäl­kei­sissä poh­din­nois­sa, jois­sa on help­po lu­kea lisää mer­ki­tyk­siä ku­vas­toon, voit­ta­mat­to­miin pe­lei­hin ja har­haan­joh­ta­vak­si — ehkä jo­pa mer­ki­tyk­settömäk­si — väi­tet­tyyn ul­ko­kuo­reen.