Hol­lywoo­dis­sa ku­kaan ja mikään ei ole miltä näyttää, siellä näy­tellään unia. Nä­ky­ku­del­mien mes­ta­rin me­ta­fo­ri­nen mys­tee­ri kan­nat­taa ot­taa avoi­mes­ti vas­taan kuin ru­no.

Mul­hol­land Dri­ve ei kui­ten­kaan lai­sin­kaan niin vai­kea kuin mo­ni en­nak­koon odot­ti. Päänäyt­te­lijät (Nao­mi Watts tut­kii muis­tin­sa me­nettä­neen Lau­ra Har­rin­gin ar­voi­tus­ta) muis­tut­ta­vat brit­tiläis­ten tyttö­kir­jo­jen pää­hen­kilöitä. Kaik­ki muu on­kin sit­ten ou­dom­paa, mut­ta sil­ti niin to­del­lis­ta.

Lynch pu­reu­tuu jäl­leen ih­mi­sen abst­rak­tei­hin ja sur­rea­lis­ti­siin ai­voi­tuk­siin per­soo­nal­li­sel­la ta­val­la pitäen ku­va­kie­len tyy­likkäänä ja kat­so­jan kiin­nos­tu­nee­na alus­ta lop­puun.